tiistai 7. tammikuuta 2014

Migreeni ja miten sitä voisi ehkäistä?

Olen itse kärsinyt migreenistä teini-ikäsestä saakka, mutta rajummat kohtaukset aloin saada vasta aikuisiällä. Tässä postauksessa kerron mistä lääkkeettömistä keinoista olen saanut itse apua, tai mitkä muuten voisivat olla kokeilemisen arvoisia.

Itse koen, että ainakin omalla kohdallani migreeni on oire jostakin, ei sairaus itsessään. Ikäänkuin kehon viesti siitä, että jokin asia ei ole nyt tasapainossa.

Haluan tässä vaiheessa korostaa, etten ole lääkäri, ja sinun tulee aina viime kädessä noudattaa lääkärisi sinulle antamia ohjeita. Tahdon jakaa oman kokemukseni niistä, jos siitä voisi olla hyötyä sinullekin.

Oma migreenini on tällä hetkellä auratonta ja sekatyyppistä (tension neck provosoi migreeniä), saatan saada kohtauksia päiväkaupalla putkeen, jonka jälkeen voi täysin puskista tulla lähes kahden viikon täysin särytön kausi. Ennätykseni viime vuosina on 2 viikkoa ja 2 päivää ilman migreeniä. Se oli luksusta, ja itseasiassa yksi alla mainituista konsteista johti siihen. Kerron kunkin vinkin kohdalla myös sen, olenko itse kokeillut sitä miten paljon koen itse hyötyneeni siitä.

http://images.iherb.com/m/WSB-48023-3.jpg
Badger Company Headache Soother


Ubikinoni tai ubikinoli


Tämä löytyy käypä hoito -suosituksestakin, itse käytön tuota ubikinonin aktiivista muotoa ubikinolia. Käypä hoito -suosituksessa ubikinonin suositeltava annos on 150-300mg /vrk, ja yksi ubikinoli-kapseli vastaa 300 mg ubikinonia. Samaisessa suosituksessa mainitaan myös B2-vitamiini, siitä minulla ei ole kokemusta oman migreenini hoidossa.

Olen kokeillut ja käyttänyt säännöllisen epäsäännöllisesti reilun vuoden, ja koen hyötyneeni siitä jonkin verran. Suomessa ubikinoli-valmisteet ovat varsin arvokkaita, joten tästäkin löytyy iHerbistä hyvä vaihtoehto edullisemmin.

http://images.iherb.com/m/NOW-03142-0.jpg
Now Foods Ubikinoli

Akupunktio


Päädyin kokeilemaan akupunktiota kun olin joutunut ensimmäistä kertaa vaikean kohtausputken katkaisuun päivystykseen tiputukseen. Silloin, kuin päätä ja kasvoja särki hengittäminenkin kolmatta päivää ilman taukoa, noh, se oli kamalaa se. 

Kävin akupunktiossa kaiken kaikkiaan 3-4 kertaa, ja nyt näin jälkeenpäin voin sanoa (kilpirauhasen vajaatoiminta -diagnoosin saatuani), että kyllä perinteistä kiinalaista lääketiedettä harjoittava akupunktiohoitaja tietää mitä tekee. 

Koen saaneeni apua akupunktiosta, tosin hoitoni loppuivat vähän aiottua aiemmin hoitajan siirtyessä muihin töihin. 

Kinesioteippaus


Tutustuin kinesioteippaukseen viime syksynä, kun lähdin itkun partaalla hakemaan apua totaalijumitukseen ja siitä seuranneeseen migreenikierteeseen hierojalta. Kohdalleni osui aivan ihana hieroja, joka totesi minun olevan pahasti jumissa. Osuin arvauksissani oikeaan, ja yöllinen hampaiden yhteen pureminen oli aiheuttanut jo särkyäkin. Kävin kolmen viikon sisällä hieronnassa 5 kertaa, ja viimeistä lukuunottamatta musculus trapezius eli epäkäslihas teipattiin joka kerta. Kinesioteippaus normalisoi lihastoimintaa fascia- eli lihaskalvorakenteen kautta, se lievittää kipua ja ikäänkuin tekee tilaa ihon alle verenkierron ja imunestekierron parantamiseksi. Sen avulla voidaan alentaa turvotusta, parantaa liikehallintaa ja -tuntemusta sekä kohentaa asennon hallintaa.

Teipit pysyvät useita päiviä, ja niiden kanssa voi elää täysin normaalisti, joskaan saunaa en ehkä suosittele. Itselläni pysyivät pisimmillään viikon verran. 

Kinesioteippausta kannattaa pyytää siihen koulutetulta henkilöltä, esimerkiksi hieronnan yhteydessä. Tätä suosittelen lämpimästi, hieronta (60 min, jossa käsiteltiin purentalihakset ja kaikki vyötäröstä ylöspäin selän puolelta) ja siihen liitetty kinesioteippaus toivat viime syksynä minulle tuon yli kahden viikon migreenivapaan ajanjakson. Kokeilin ja koin hyötyväni valtavasti, jatkan hoitoa nyt pariksi kuukaudeksi (liian pitkä aika) venähtäneen tauon jälkeen. 

Hieronta


Kun löydät hyvän hierojan, ja kenties jumittuneet lihakset ajavat sinut migreenikierteeseen, tästä on varmasti apua. Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa itselleni järkyttäviä lihasjumeja, se on ihan tunnettu seikka, vajaatoiminta kiristää mm. lihaskalvorakenteita. Ensimmäisen hieronnan jälkeen viime syksynä olin itkeä onnesta, kykenin nimittäin katsomaan kattoon. Migreeni palasi kuitenkin pian, ja olinkin hierojani vastaanotolla jo uudelleen neljäntenä päivänä ensimmäisestä kerrasta. Sitten alkoi helpottaa. 

Olen kokeillut ja koin saavani valtavasti apua. Tarvitset ammattitaitoisen hierojan, joka paneutuu ongelmaasi, hiukan sinnikkyyttä ja tietysti myös vaivannäköä, lihasjumeja kannattaa opetella ehkäisemään itsekin, pyydä ammattitaitoiselta personal traineriltä vaikka kotitreeniohjelma, joka ehkäisee lihasjumeja ja parantaa ryhtiä. Se on sen arvoista.

OMT-fysioterapia


Loukkasin nuorempana selkäni, ja pääsin lääkärin lähetteellä OMT-fysioterapeutin vastaanotolle. OMT tulee sanoista Ortopedinen Manuaalinen Terapia, ja on fysioterapian erikoisala, joka keskittyy tuki- ja liikuntaelinongelmien tutkimiseen, hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. 

OMT-fysioterapia keskittyy henkilön fyysisen toimintakyvyn arviointiin, hermo-, lihas- ja nivelrakenteiden tutkimiseen ja terapiaan sekä toimintahäiriöiden ennaltaehkäisyyn. Tutkimisessa huomioidaan mm. asiakkaan asentoa, arvioidaan liikkuvuutta, testataan neurologisten oireiden esiintymistä, pyritään löytämään ongelman aiheuttaja mm. provokaatiotestein sekä huomioidaan kehon toimivuutta ja hallintaa.

On aivan arkipäivää, että ihmisten lihastasapainossa, asennossa ja ryhdissä on toivomisen varaa. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että liikkumaan tarkoitettu ihminen on jossain määrin sidottu liikaan istumiseen (kiristää monia lihasryhmiä), ja/tai muuten huonossa asennossa työskentelyyn. OMT-terapiasta voi saada apua, jos epäilee, että ongelma voi piillä jossain noista edellä mainituista osa-alueista.

Itse en ole vielä käynyt migreenini vuoksi OMT-terapautilla, mutta selän vuoksi tehdyt käynnit vuosia sitten olivat kyllä kannattavia. Suosittelen, ja uskon, että tästä voi olla hyötyä. Ei varmasti tee pahitteeksi ainakin käydä tarkistuttamassa omaa tilannetta?

Gluteeniton, viljaton ja sokeriton ruokavalio


Kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastuessani aloin noudattaa viljatonta ja sokeritonta ruokavaliota. Tämän kokeileminen ei varmasti ole ainakaan haitaksi, parhaassa tapauksessa migreeni voi lievittyä. Nykyään kärsin migreenistä lähes aina sokeripitoisia ruokia tai makeisia syötyäni. Ja tarkoitan nyt valkoista sokeria, hyviä korvikkeitakin löytyy, joten olen pääsääntöisesti opetellut pärjäämään ilman sokeria. Myös viljaton sopii minulle, itse en juurikaan hyötynyt pelkästään gluteenittomasta ruokavaliosta, vaan viljaton on se juttuni. En enää edes haikaile viljojen perään, juhlissa voin syödä palan kakkua, mutta sen kyllä tuntee olossa viimeistään seuraavana päivänä. 

Elän pääsääntöisesti sokeritonta ja viljatonta elämää, ja koen hyötyneeni siitä jonkin verran.

Liikunta


Kohtauksen kourissa liikkuminen ei tietenkään ole suositeltavaa, mutta muutoin on ensiarvoisen tärkeää, että pyrkisi pitämään mahdollisuuksiensa rajoissa lihaskunnon hyvänä (ehkäisee niitä lihasjumeja, parantaa ryhtiä ja ehkäiseen niistä johtuvia ongelmia, jotka voivat provosoida migreeniä). 

Tähän kannattaa pyytää apua koulutetulta personal trainerilta, tai muulta alan ammattilaiselta, jotta saat juuri sinulle sopivat, henkilökohtaiset ohjeet lihaskunnon parantamiseen. Suosittelen ehdottomasti.

Lihaskuntoharjoittelun lisäksi suositeltava laji niska- ja hartiaseudun elvyttämiseksi on vaikkapa sauvakävely (crosstrainerkin käy). Myös esimerkiksi jooga, pilates, bodybalance ja muut body & mind -tyyppiset lajit saattavat olla avuksi sekä mielelle että migreenin kangistamalle kropalle.

Suosittelen, kunhan teet tämän asiantuntijan opastuksella. 

Tyyny


Tämä on vielä minullakin hiukan hakusessa. Tiedän, että tyynykkä on valtava merkitys mutta sitä, mikä on itselleni paras tyyny, en vielä tiedä. Tällä hetkellä vuorottelen kahta tyynyä, toista ihan matalaa (sellaista vauvojen) tyynyä, ja toista Tempurin Ombracio -tyynyä. Molemmat tuntuvat sekä hyviltä että huonoilta ja olenkin päätynyt vuorottelemaan näitä. 

Isoin ongelmani minulla nukkumisen suhteen on se, että nukun mielelläni vatsallani. Se taas tarkoittaa sitä, että pää on monta tuntia yössä kääntyneenä jompaan kumpaan suuntaan, ja jo se tuntuu aiheuttavan minulle migreeniä. 

Testit jatkuvat omalta kohdaltani tämän asian suhteen. Varmaa on ainoastaan se, että sillä on väliä millaisella tyynyllä nukut. Etsi ja kokeile vaihtoehtoja.

Mahdolliset purentaongelmat


Ja niitähän riittää, ainakin minulla. Kuten tuossa aiemmin jo mainitsinkin, puren vimmatusti hampaita yhteen yöllä. Olen hakenut tähän apua hierojalta ja olen menossa hammaslääkäriin. Ymmärsin ongelman tässä melko hiljaittain, ja hommasin ensihätään apteekista itselleni purentakiskon. Se helpotti tilannetta jonkin verran, mutta menen tarkistuttamaan purennan vielä hammaslääkäriin ja teetättämään siellä mahdollisesti uuden kiskon, tai mitä ikinä hammaslääkäri katsookaan tarpeelliseksi. 

Ihmisen puruvoima päivällä syödessä on n. 100 kiloa. Yöllä, jos puret hampaita nukkuessasi yhteen, puruvoima on jopa nelinkertainen. Voit vain kuvitella seuraukset...

Suosittelen tarkistuttamaan purennan, jos sitä et ole jo tehnyt. Siitä voi olla apua.

Magnesium


Myös magnesiumin vaikutusta migreenin hoidossa ja ehkäisyssä on tutkittu paljon. Tohtori Tolosen sivuilla on linkki tutkimukseen. Käytän itse magnesiumia säännöllisesti. Kannattaa tosin suosia muita kuin oksidi-muotoja.Itse syön sekä tablettina, että käytän iholle öljynä. Öljyn tehoa on arvosteltu monessa paikassa, mutta itse koen sen tuntuvan hyvältä, rentouttavalta, joten olen käyttänyt. Tämä menee ehkä siihen samaan kategoriaan vehnätyynyn ja kylmäpakkauksen kanssa, ne tuntuvat hyvältä.



http://images.iherb.com/m/LFH-40530-2.jpg
Life Flo Health Pure Magnesium Oil


Magnesiumista saattaa olla apua, itse en osaa sanoa varmaksi omalla kohdallani.

Stressi ja sen hallinta


Tämä myös on tärkeässä roolissa ainakin oman migreenini hoidossa. Mitä enemmän stressiä sitä enemmän poden päätäni. Rauhalliset, säännölliset elämäntavat ovat auttaneet minua, pyrin myös rentoutumaan tietoisesti. Oli rentoutumiskeinosi piikkityyny, hyvä kirja tai koiran kanssa lenkkeily, muista tehdä sitä säännöllisesti. Stressin välttäminen siinä määrin kuin elämässä on mahdollista ja tietoinen stressin purku ovat auttaneet minua.


Summa summarum tämä migreenin hoitohan on pikkuisen neulan heinäsuovasta etsimistä, täytyy kääntää jokainen kivi, jotta keksisi, mikä itselle on se triggeri. Itselläni ei tällä hetkellä mene minkäänlaista estolääkitystä, ainoastaan kohtauslääke migreeniin. Triptaanit saavat oloni kuitenkin sen verran tokkuraiseksi, että pyrin hoitamaan mahdollisuuksieni mukaan ennaltaehkäisevästi migreeniä muilla kuin lääkinnällisillä keinoilla. Kohtauksen iskiessä se lääke usein vain on otettava. 

Toivotan sinulle mahdollisimman migreenivapaata vuotta 2014 :)

ps. olisi kiva kuulla, jos sinulla on takataskussasi vielä jokin keino, jota kannattaisi kokeilla!

Bookmark and Share

1 kommentti:

  1. Anu :) Toivon lämpimästi, että heillekin löytyy jokin keino, joka helpottaa arkea ja elämää <3

    VastaaPoista