maanantai 18. elokuuta 2014

Chia-puolukkapuuro

Olen lapsesta asti pitänyt puolukkapuurosta, tai lappapuurosta, kuten meillä pohjoisessa oli tapana sitä kutsua. Se on ollut kyllä yksi lempiruokia, kylmänä ja maidolla. Sittemmin omilleni muutettuani kokkaustaitojen ollessa kehnot, söin purkkikaupalla Pirkan Vispipuuroa, se oli parasta einesversiota puolukkapuurosta.

Nyt kun teemana on viljattomuus ja maidottomuus, puolukkapuuro valmistuu chia-siemenistä. Tässä siis kakkosversio chia-vanukkaasta.

Muistuttaa alkuperäistä aikalailla!


Chia-puolukkapuuro

1 iso annos

0,5-1 banaania
3 rkl chia-siemeniä
2,5dl mantelimaitoa (kookoskin käynee)
1dl puolukoita
loraus vaniljauutetta tai -jauhetta

Mittaa kaikki ainekset kerralla kulhoon ja surauta sauvasekoittimella sekaisin. Anna geeliytyä hetki jääkaapissa ja nauti, mantelimaidolla tai ilman :)

Itse laitoin ensin vain puolikkaan banaanin, surautin sekaisin ja maistelin, tarvitseeko puuro lisää makeutta vielä toisesta puolikkaasta.

Katosi hetkessä... :)
Tämä, kuten edeltäjänsäkin chia-vanukas, sopii sekä välipalaksi tai aamun ensimmäiseksi ateriaksi. Tätä voisi syödä sellaisenaan tai miksei ihan lihan kaverina, jos siltä tuntuu. Omani meni ilman mantelimaitoa, mutta sopisihan sekin kaveriksi.

Nauti sinä omasi kuten tahdot <3
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti