perjantai 23. toukokuuta 2014

Kinkkupiirakka på paleo

Nythän on niin, että syitä juhlistaa arkea on jatkuvalla syötöllä, tai ainakin tulisi olla! Meillä oli pitkään perinne miehen kanssa tehdä yhteisen vapaan viikonlopun kunniaksi perjantaina jotain tavallisuudesta poikkeavaa syötävää. Usein se oli joku kiva salaatti ja pihvi, itse tehtyä pitsaa tai suolainen piirakka. Sitten, kun aloin ymmärtää, että voin paremmin kun en syö viljoja lainkaan, alkoi perjantai olla samanlainen ilta kuin muutkin illat, ja yhteinen kokkaus ja syöminen jäi.

Pitsasta olen tehnyt paleoversioita jo pitkään (niihin ohjeet löytyy täältä ja täältä), mutta ei sitä pitsaakaan jaksa aina vääntää. Nyt olis tarjolla kuitenkin viljaton ja sitä myöten tietysti gluteeniton sekä maidoton piirakka. Itse olen pystynyt muutoin maidottomasta ruokavaliostani huolimatta käyttämään voita, joten käytin omassa pohjassani luomuvoita. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

Piirakkapohja


(halkaisijaltaan 27 cm vuokaan)

300g voita, gheetä tai kookosöljyä
3 luomumunaa
2,5dl kookosjauhoja
laadukasta suolaa

Riko munat kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Sulata voi tai kookosöljy mikrossa tai kattilassa ja lisää munien joukkoon sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää suola, ja lopuksi, lisää kookosjauhot 2-3 erässä, edelleen sähkövatkaimella sekoittaen. Taikinasta tuli oikein mukavaa koostumukseltaa, se oli helppo painella vuoan pohjalle (voitele, jos haluat, omani tarttui hiukan kiinni) lusikalla.

Taikina ennen painelua.


Esipaista pohjaa uunissa 200 asteessa n. 10 minuuttia uunin tehoista riippuen, kunnes reunat saavat hiukan väriä. Valmista täyte pohjan paistuessa.

Täyte


150-200g kinkkua
1 paprika
tuoretta persiljaa
mustapippuria
laatusuolaa
pizzamaustetta
n. 100g vuohenjuustoa
1,5dl kookosmaitoa tai -kermaa
3-4 munaa

Sekoita munat ja kookosmaito tai -kerma kulhosssa, lisää mausteet ja kaada täytteiden päälle. Itse laitoin 3 keskikoista munaa, ja ehkä neljäs ei olisi haitannut, piirakka jäi aivan aavistuksen löysäksi keskeltä lämpimänä. Paista vielä samoissa asteissa n. 15 min, kunnes munat ja kookosmaito tai -kerma on hyytynyt ja vuohenjuusto sulanut.

Piirakka menossa uuniin.

Otin kuvia enemmänkin, myös paistetusta piirakasta, mutta ne ovat näköjään kadonneet iPhonesta jonnekin mystiseen mustaan aukkoon :(

Joka tapauksessa, tämä oli niin hyvä piirakka, että varmasti tulee tehtyä toistekin :)
Bookmark and Share

1 kommentti:

  1. Olipa Anu hyvä huomio, ja aivan oikea! Olen itse kestänyt muutoin maidottomassa ruokavaliossani voita, joten tuli nyt hienoinen ajatusvirhe :D Kiitos huomiosta, korjaan reseptiä hiukan :)

    VastaaPoista