perjantai 24. tammikuuta 2014

Työmatkapyöräilyn ihanuus

Hellurei,

tänään kaivoin ensimmäistä kertaa tänä vuonna polkupyörän varastosta, ja taitoin työmatkani (noin 10 km suunta) pyörällä. Ennen olin vannoutunut työmatkapyöräilijä, matka on sen verran pitkä, että kävelyyn menee turhan paljon aikaa mutta pyöräiltäväksi se on mainio. Kesällä tuon matkan polkee reiluun puoleen tuntiin tuulesta riippuen, talvellakaan siihen ei yleensä mene kuin 40-45 minuuttia. Aamulla matka toimii mainiona herättäjänä ja töistä palatessa terapiana. Tätä mieltä lienee moni työmatkan pyörällä tai jalkaisin taittava, ettei ole mitään nerokkaampaa keinoa tuulettaa päätä ja ajatuksia työpäivän jälkeen. Ulkonäön hehkeys voi olla hiukan hukassa, mutta se korvaantuu sisäisellä hehkulla, ja se on vähintään yhtä hienoa asia se :)

Suosittelen lämpimästi työmatkojen hyödyntämistä arjen liikkumisessa, päivän liikunta-annos tulee kuin vahingossa ja mieli on taatusti virkeämpi. Käytännössä sillä hoidetaan sekä psyykettä että fysiikkaa. Välttämättähän työmatkaa ei tarvitse taittaa pyörällä tai jalan edes joka ikinen työpäivä, jos matka on edes kohtalaisen pitkä, vaan usein riittää edes muutama kerta viikossa. Kaiken lisäksi tähän aikaan vuodesta saa nauttia jo aivan upeista auringonsäteistä matkan varrella. 

Jos joku nyt miettii, että siihenhän kuluu kamalasti aikaa, kannattaa kääntää ajatus toisinpäin. Fakta on, että jokainen liikkumiseen panostettu hetki maksaa itsensä lisääntyneenä aktiivisuutena takaisin, ennemmin tai myöhemmin. Kun tulet pirteänä kotiin töistä käveltyäsi tai pyöräiltyäsi kotimatkan, jaksat tarttua esimerkiksi kotitöihin huomattavasti hanakammin. 



Kannattaa huomioda riittävä syöminen, jos taitat työmatkan liikkumalla. Usein silloin kannattaa varata jokin pieni välipala mukaan nautittavaksi ennen työpäivän aloittamista. Jos työmatka on lyhyt, voi päivän ensimmäisen aterian nauttia vasta työpaikalla, jos täydellä vatsalla liikkeelle lähteminen on epämukavaa. Mutta pidempää matkaa ei kannata ihan tyhjällä vatsalla pyöräillä tai kävellä. 

Aurinkoa ja iloa <3
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti