Nyt on aika tunnustaa, ihan jo itselleenkin, että olen hieman väsynyt. Suorastaan totaalisen uupunut. Kevät on ollut tosi raskas, ja sain nyt vihdoin viimeisteltyä liiketalouden opintojeni näyttötutkinnon eteenpäin arvioitavaksi, eli tutkintodistusta odotellessa. Noh, mutta stressiä ja kiirettä on riittänyt, ja siitä tuloksena väsymys on kova. Tähän päälle kun lisää hiukan katkonaiset yöunet useamman viikon ajaksi (ks. kuva alla :) ), niin uupumus on taattu. Kevät on kaiken lisäksi muutenkin aina ollut minulle tuskaisaa aikaa migreenin osalta, eikä tämäkään vuosi ole näköjään poikkeus.
Väsymyksen aiheuttamat seurauksen ovat olleet jokseenkin pysäyttävät, on ihan oikeasti pitänyt pohtia, missä mennään ja miten tästä selvitään. Siinä vaiheessa kun kolmannenkin suklaapatukan jälkeen mieli tekee neljättä, on syytä ymmärtää, että nyt ei ole kaikki niinsanotusti kynät penaalissa ja tarttis tehdä jotain. Sitten on myös hyvä tunnustaa itselleen, että minäkin olen vain ihminen, ja jopa erehtyväinen sellainen, ja pohtia, olisiko tässä nyt pienen itsetutkistelun paikka. Ja olihan siinä, tätä itsetutkiskelua on nyt enemmän ja vähemmän huonosti syöden jatkunut jo muutaman viikon, ja ainoa johtopäätös, jonka olen saanut aikaiseksi, on se, että näköjään alan himoitsemaan makeaa kuin kunnon addiktit konsanaan kun olen väsynyt :D No shit Sherlock, ehkä sen olisi voinut päätellä jo se toisen suklaapatukan kohdalla?
Oh well, näitä sattuu ja onpahan hyvä tajuta miten tämä homma toimii ja mitkä ovat pelisäännöt. Sanomattakin lienee selvää, että jatkuvan porsastelun takia migreeni on entistä pahempi (näin ainakin uskon) ja olo muutenkin pebasta. Onneksi en voi syyttää kuin itseäni, ja kertoa nyt teille ihmiset, että älkää tehkö kuten minä tein, vaan tehkää kuten minä sanon, jos nimittäin haluatte välttää ne karmeat vieroitusoireet, jotka mulla on edessä kun puhallan tämän pelin pian poikki.
Joskus se kiire ja stressi on itseaiheutettua, ja joskus pakon sanelemaa. Tässä tapauksessa omalla kohdallani se oli jokseenkin pakon sanelemaa. Olen kyllä tehnyt kaikkeni tasapainottaakseni stressiä, mutta nyt luulen, että on kyse ihan fyysisesti univajeesta. Alla oleva kuva on viime viikonlopun sauvakävelylenkiltä, jonne lähdin avaamaan hieman rintarangan jumituksia. Juoksustahan puhutaan paljon, että se on meditatiivista liikuntaa. Väite pitää paikkaansa, juoksullahan on yhtä tehokkaita vaikutuksia kuin mielialalääkkeillä, mutta tällä hetkellä kun tilanne on se, ettei kroppa kestä kovaa kuormitusta, joudun hakemaan flow'ni muilla konsteilla. Ja kyllä se onnistuu vaikkapa sauvakävellen!
Rauhallinen lenkkipolku metsän keskellä, musiikki korvanapeista ja hyvä mieli johtivat siihen, että meditatiivinen lenkki tuli :) Minusta tuossa meditatiivisessa tunteessa on ennenkaikkea kyse siitä, että pää tyhjentyy kaikesta turhasta, ja keskityt ajattelemaan vain seuraavaa askelta ja lenkkitossun kosketusta maahan. Ei ole hälyä eikä liikennettä ja voisi vaikka laulaa :D
Kyllä minä kaiholla muistelen toisaalta, kun kykenin juoksemaan tunnin lenkkejä ja lataamaan painoja reilusti tankoon body pump -tunnilla. Toki se oli mukavaa, mutta koska tilanne kilpparin ja eräänlaisen ylikunnon johdosta on se, että syke nousee sataan jo pelkästä liikunnan ajattelemisesta, joudun hieman rajoittamaan tekemisiäni. Mutta se on elämää ja toivottavasti tulevaisuudessa pystyn taas juoksemaan maltillisesti ja treenaamaan lihaskuntoa ilman, että askelkyykyn jälkeen tuntuu oikeasti, että taju lähtee :P
Tässä on jäljellä vielä pari viikkoa töitä ennen kesälomaa. Kiireisiä ja vähemmän kiireisiä viikkoja. Nyt pitäisi saada tuo sokeririippuvuus uinumaan taas, sillä elämä on huomattavasti helpompaa, kun takaraivossa ei jyskytä koko ajan sokerinhimo. Tämä tie on niin montaa kertaa koluttu, että tiedän faktaksi kertoa, että se sokerinhimo lähtee kun lakkaa syömästä sokeria. Se on totuus. Mitä enemmän syö, sitä enemmän tekee mieli pidemmällä aikavälillä. Kun ei syö, ei tee mieli. Nyt sille polulle pitää löytää uudelleen. Paino tässä ei ole nyt se ongelma tällä hetkellä, menestyksekkäästi tuntuu putoavan nyt kun kroppa on muuten tasapainossa, vaan terveys lähinnä. Sokeri kun ei tee hyvää kenellekään ja tietysti pitää miettiä niitä pidemmän aikavälin murheita, kyllähän siinä väistämättä käy niin, että jos jatkan tätä kaksin käsin karkin vetelyä kesän yli tai vaikkapa vuoden, ollaan taas siinä tilanteessa, jossa sopii miettiä, että oliko se kroppa tosiaan joskus tasapainossa ja mites tuon painon kanssa?
Eli vahingosta viisastuneena, oikeaa ruokaa kehiin ja karkit takaisin kaupan hyllylle. Jotta siihen päästää, niin ensin olisi hyvä ottaa unta palloon. Tästä on suunta vain ylöspäin :) Tämä on opettavainen tarina siitä, mihin väsymys, kiire ja stressi voivat johtaa, jos kierrettä ei katkaise riittävän ajoissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti