Minä

MINÄ


Hei sinä siellä ja tervetuloa blogiini!

Olen 36-vuotias etenkin terveydestä ja hyvinvoinnista intoa puhkuva ja positiviinen, kahden koiralapsen huoltaja ja suuri eläinten ystävä Oulusta. Blogini on ensisijasesti henkilökohtainen, ja postailen tänne sekä juttuja omasta elämästäni ja myös takuulla mielipiteitäni liittyen vähän asiaan kuin asiaan :) Reseptiarkistoa on jo jonkin verran kertynyt ja niitä tulee varmasti jatkossakin. 


MITEN TÄHÄN ON TULTU?


Vuonna 2011 olin palkkatyössä käyvä, jumppatunteja kuluttava, lopen väsynyt ja onneton, painoni oli jatkuvasti noususuunnassa ja olin elämääni pessimistisesti suhtautuva ihminen. Luulin että väsymykseni syy on se etten liiku tarpeeksi (kyllä, siinä mielentilassa kuvittelin että 3 BodyPump -tuntia kolmena peräkkäisenä päivänä on liian vähän), ja lähdin etsimään vastauksia Trainer4You:n Hyvinvointivalmentajakoulutukseen. 

Se oli elämäni paras päätös ja uskallus. Sen koulutuksen jälkeen en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa Personal Trainer -koulutusputkeen, sillä koin jotain todella merkityksellistä tapahtuvan, vaikken sitä siinä vaiheessa edes itselleni osannut oikein selittää. 

Ja niin minä jatkoin. Sen vuoden aikana opin elämästä ja monesta muustakin asiasta enemmän kuin koko siihen astisen elämäni aikana yhteensä. Kouluttajani oli parhaista parhaimmat Lasse Seppänen ja Samppa Jaakola. Muistan yhä, miten kirjoitin puhelimeeni muistiinpanoja Lassen luennoilla viljelemistä, silmiäni avaavista elämänviisauksista (btw, siellä ne ovat yhä tallessa), ja ajattelin, että ei voi olla totta, olin aina ajatellut perisuomalaiseen tapaan että mahdollisuudet ovat rajalliset ja ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on. "Se joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa" ja niin edespäin, kyllä te tiedätte. 

Se oivallus, joka minussa syntyi tuon koulutuksen aikana sai aikaan lumivyörymäisen efektin, ja ymmärsin, että tätä minä tahdon tehdä. Valmistumiseni jälkeen vuonna 2012 aloin tehdä valmennuksia sivutoimisesti sekä itsekseni että kouluttajaorganisaationi kanssa yhteistyössä. 


TÄNÄÄN


Nyt, toukokuussa 2016, valmistumisestani lähes päivälleen 4 vuotta myöhemmin olen täyspäiväinen yrittäjä. Olen jättänyt palkkatyöni vuodenvaihteessa lopullisesti ja erikoistunut valmennustyössäni aineenvaihdunnan häiriöihin, säästöliekkiin tai sen partaalle itsensä ajaneiden ihmisten auttamiseen, tavallisten kuntoilijoiden liikuttamiseen ja haastavienkin painonpudottajien tarpeisiin. 

Toimin myös vertaistuessa kilpirauhaspotilaille sekä lisämunuaisen toiminnanhäiriöistä kärsiville potilaille Facebookissa. Sillä kuten ehkä arvaatkin, pelkkä oivallus ei riittänyt tervehdyttämään minua koulutukseni aikana. Jouduin laajasti perehtymään aineenvaihduntan ja metaboliaan ja hankkimaan apua asiaan perehtyneeltä lääkäriltä, sillä selvää oli, että kärsin koko elimistön burn outista, ylikunnosta ja kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Olin ajanut itseni loppuun liian vähän syömisellä (laihdutin jatkuvasti), liian rankalla liikkumisella ja negatiivisella moodilla ylipäätään. 




MINÄ VALMENTAJANA


Kaikki kokemani antaa minulle valmentajana edun nähdä asiakkaan tilanne myös omasta näkökulmastani. Tiedän, miltä tuntuu olla ylipainoinen. Tiedän, miltä tuntuu olla lopen uupunut ja väsynyt olemaan uupunut ja väsynyt. Tiedän, miltä tuntuu kun ei todellakaan tiedä mistä aloittaisi jotta alkaisi voida paremmin. 

Nyt minä tiedän, ja siksi tätä työtä teen. Valmennusotteeni on lempeä ja kaukaa viisas. Teemme asiakkaideni kanssa sellaisia päätöksiä ja toimenpiteitä, jotka kantavat pidemmällä tähtäimellä ja vahvasti, sillä toivon, että valmennusperiodin päättyessä en tapaa samaa asiakasta toista kertaa samoissa merkeissä :) Uusia tavoitteita voimme aina laatia! :)

Kanssani ei dieetata, nutrata tai kuuritella muutenkaan vaan syödään ja treenataan fiksusti, nousujohteisesti ja järkevästi. 

T4U lisensoitu hyvinvointivalmentaja 2011
T4U lisensoitu kuntosalivalmentaja 2011
T4U lisensoitu ravinto-ohjaaja 2011
EHFA/T4U lisensoitu Personal Trainer 2012
NLP perusteet 2015 (NLP Opisto)
Precision Nutrition lisensoitu ravintovalmentaja 2016 (koulutus menossa)


Jos tahdot kanssani yhteistyöhön tai olet kiinnostunut valmennuksesta, olet lämpimästi tervetullut ottamaan yhteyttä katja(a)kuntoilo.fi

Kurkista myös nettisivuni: KuntoILO

Motivaatiota ja inspiraatiota löydät lisää:

Yritykseni FB-sivut: KuntoILO
Instagram:@katjakesti

Terkuin,

Katja


Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti