torstai 30. kesäkuuta 2016

Muutosta kehonkoostumukseen kilpirauhaspotilaan näkökulmasta

Kuten edellisessä postauksessa lupasin, kerron nyt näkemyksiäni, kokemuksiani ja faktatietoa lihaskuntoharjoittelusta (ja vähän muustakin) erityisesti kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivän ihmisen näkökulmasta.

Meni vuosia, etten tuntenut kykeneväni kauheasti mihinkään. Tämä on tietysti hyvin suhteellista, minulla on elämässäni viimeiset 20 vuotta ollut vähintään yksi koira taloudessa, joten lähes jokapäiväiset lenkit on aina hoidettu, mutta tiedän myös ihmisiä, jotka ovat suurinpiirtein vuoteen omia kilpirauhasen (ja kenties vielä lisämunuaistenkin) ilmaistessa närkästymisensä lähes kaikkeen tekemiseen ja liikkumiseen. Omalla kohdallani tämä tarkoitti, että kaikenlainen punttijumppa tuotti suurta tuskaa, voimaa ei ollut eikä sitä tullut, en jaksanut kovinkaan pitkään ylipäätään treenata kun sykkeet pomppasivat kattoon jo treenivaatteita vaihtaessa. Palautuminen oli surkeaa. Tyydyin siis kävelyyn ja vuosi sitten aloin joogata.

Joogasin varsin säännöllisesti kotona Yogaia-palvelussa koko viime kesän, sitten se syksyllä jäi työkiireiden vuoksi. Jäätyäni palkkatöistä pois, aloin joogata uudelleen lähes joka päivä hiukan, laskin stressitasoja ja rauhoitin elimistöäni yin-joogalla, ja huomasin maaliskuussa että jos ei muuta niin liikkuvuutta on ainakin tullut lisää! Silloin tällöin myös nappasin palvelusta flow-joogatunnin, ja jossain helmi-maaliskuun tienoilla alkoi suuresti ärsyttää että tunnilla hyvin yleisesti tehty ojentajapunnerrus kohdallani tarkoitti sitä, että läjähdin vatsalleni lattialle vailla minkäänlaista pitoa ja voimaa edes kevyimmässä mahdollisessa versiossa. Aloin pohtia, voisinko joskus saada sen verran voimaa, että kykenisin tekemään ihka oikean ojentajapunnerruksen.

Kuva: Google


Kun vuoden 2015 alussa nimesin sen vuoden henkisen kehittymisen vuodeksi, aloin myös kuunnella intuitiotani. Se otti ohjat tässäkin tapauksessa, aloin jostain ihmeen syystä tehdä epäsäännöllisen säännöllisesti kotona voimaharjoittelua ja hyvänen aika sentään, jopa tykätä siitä! Mielekkyys tuli mukaan siinä vaiheessa, kun huomasin, että pystyin ja kykenin enkä kuollut joka kerta treenatessani. Sykkeet pysyivät maltillisina, ja se innosti vain lisää. Maaliskuun lopussa ostin uuden sykemittarin (sitä ennen kirjasin treenit treenipäiväkirjaan), ja laskin juuri juhannuksena kaikki keväällä tekemäni voimaharjoitukset. Yhteensä 29 kappaletta, osa lyhyitä (10 min) ja osa pidempiä (jopa tunnin mittaisia). Jostain syystä kaukaa viisaasti olin myös älynnyt maaliskuun ensimmäinen päivä tehdä itselleni kehonkoostumusmittauksen. Juuri ennen juhannusta tein seurantamittauksen, mutta ennenkuin mennään niihin tuloksiin niin sananen syömisestä.



Helmikuussa aloin pitää ruokapäiväkirjaa Sulamossa ihan vain itseäni varten, sillä epäilys oli, etten syö tarpeeksi. Enkä tälläkään kertaa ollut väärässä. Aloin järjestelmällisesti nostaa kokonaisenergiansaantiani ja luulen, että se vauhditti hyvinkin sitä tosiasiaa, että aloin kehittyä ja treenit pääsääntöisesti maistuivat. Tämä on muuten meidän naisten yleisin helmasynti, liian vähäinen syöminen, voin kertoa sen ihan jo työnikin puolesta. Yhdellekään asiakkaalle minun ei koskaan ole tarvinnut sanoa, että syömistä pitäisi vähentää. Tässä tapauksessa vain unohdin huolehtia itsestäni.

No mikä siis tilanne on nyt, noin 4 kuukauden treenaamisen jälkeen, lisätyllä kokonaisenergiansaannilla? No hitokseen hyvä, sanoisin. Olen saanut lihasmassa lisää tässä ajassa 1,5 kg, juuri oppikirjojen mukaiset 50g per treenikerta. Siinä sivussa on tullut myös kilo rasvaa mutta en anna sen häiritä, nimittäin kiinteytymistä on tuntemukseni ja peilin virkaa toimittavan eteisen lasioven mukaan tapahtunut. Luulin, että olin laihtunut kun jotenkin vaatteet alkoivat tuntua hitusen löysiltä, mutta ei, en ollut vaan olen kiinteytynyt. Tämä on kuulkaa se paikka jolloin kilpirauhasvaivainen kiskoo lipun salkoon, piirtää ristin seinään ja pitää bileet! Ei nimittäin ole ollenkaan helppo tehtävä tämmöisellä aineenvaihdunnalla ja hormonitoiminnalla.



Minä en ole supervalmentaja. En juokse maratoneja enkä osallistu Suomen Vahvin nainen -kisoihin. Mutta jos jostain niin siitä, että osaan lähestyä asiakkaan ongelmia hänen näkökulmastaan (jotka hyvin usein ovat omieni kaltaisia), saan useinmiten kiitosta. Painonhallinta ja haastavatkin aineenvaihdunnan tilat vaativat säntillistä, pitkäjänteistä ja juuri oikein ajoitettua työtä, jotta kroppa alkaa toimia ja siitä tulee sinulle kaveri jälleen. Jos en itse olisi kärvistellyt vaivojeni kanssa ja taistellut säästöliekin, painon ja läskin kanssa, en olisi sellainen valmentaja kuin nyt olen.

Ei tässä vieläkään mitään miss bikini -titteleitä pokkailla, mutta olen aivan hiton ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaiseksi. Pieni askel yhteiskunnalle mutta iso askel kilpirauhasvaivojen kanssa kamppailevalle 💜



Tällä hetkellä treenini koostuvat pääosin kävelystä (tai sauvakävelystä aina kun mahdollista, olen opettanut koiran juoksuvyöhön jotta voin lenkeillä itse sauvakävellä), yin-joogasta liikkuvuuden ylläpitämiseksi ja stressin karkottamiseksi sekä voimaharjoittelusta kotona. Teen paljon suuria, useita lihasryhmiä kerrallaan kuormittavia liikkeitä (kyykkyjä, punnerruksia ja keskivartalotreeniä). Ojentajapunnerrusta teen portaita vasten (vipuvarsi keventää) ja kehitystä on tapahtunut huimasti. Kotitreenilllä voi todellakin kehittyä, käytän apuvälineinä oikeastaan vain isoa jumppapalloa ja säädettäviä käsipainoja, niillä liikevariaatioita saa lähes loputtomasti.

Kilpirauhaspotilas kaipaa treenihinsä yleensä reippaasti vastusta, lyhyet sarjat ja pitkät palautukset. Sama pätee myös lisämunuaisuupumukseen. Silloin kropalle ei yleensä aiheuteta enempää stressiä kuin se sietää mutta saadaan aikaiseksi hyvä ja tarpeellinen vaste hormonitoiminnassa.

Älä ikinä, koskaan luovuta. Vielä tulee se hetki kun universumissa on taivaankappaleet oikeassa asennossa ja elimistösi toipuu ja alkaa ottaa treeniä vastaan. Usko pois. Sitä odotellessa, älä vahingoita sitä enempää syömällä liian vähän ja treenaamalla liikaa ja väärällä tavalla.






Bookmark and Share

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Comeback

Hei vain, sinä siellä näytön toisella puolella.

Juuri nyt tuntuu oikealta hetkeltä tehdä comeback. Olen ollut poissa kuukausia blogin ääreltä, mutta siihen on ollut syynsä, paljon on tapahtunut ja paljon tulee varmasti vielä tapahtumaan. Mutta nyt, juuri nyt, tuntuu oikealta hetkeltä palata blogin pariin, kertoa kuulumisia ja hiukan ehkä valaista mitä tuleman pitää :)

Myimme pienen pakon edessä asuntomme viime syksynä ja muutimme "maalle", väliaikaisesti ja vuokralle mutta kuitenkin. Se(kään) ei elämässä mennyt kuten oli suunniteltu, mutta tiedättekö mitä, ei haitannut pätkääkään. Jos jotain niin sen olen tässä "kehittymisvuosinani" oppinut tajuamaan, että asiat eivät aina (ehkä jopa usein) mene ollenkaan kuten olet ajatellut ja suunnitellut.


Kuva:Google


Kerrataanpa hiukan: hei, olen Katja, 35-vuotias personal trainer ja ravintovalmentaja ja jotakuinkin rakastan työtäni. Vielä viime syksynä tein sivutoimisesti yrittäjänä yllä mainittuja hommia ja paiskin samaan aikaan päivätöikseni hommia apteekissa. Olin suunnitellut lähtöä jo pitkään, mutta kuten jatkossa tulette ymmärtämään, herttaisiin luonteenpiirteisiini kuuluu asioiden lähes loputon vatvominen. Ja sitten kun aika tuntui sopivalta (ja intuitio kuiskutti korvaani), sanoin itseni irti. Tein viimeisen työpäiväni palkkatöissä 28.12 ja jätin taakseni yli kymmenvuotisen uran apteekissa, ja monta todella rakasta ystävää. Heitä tosin tapaan vieläkin, sillä nyt jos koskaan minulla on aikaa enemmän heille <3

Tietynlainen lumipalloefekti lähti vierimään sinä päivänä kun pakkasimme tavaramme ja kannoimme ne ystävältä vuokrattuun omakotitaloon haja-asutusalueelle, meren rannalle Oulussa. En toki tajunnut mitään erityistä heti, eniten hirvitti muuttaa taloon, joka oli tilavuudeltaan pienempi kuin entinen asuntomme. Sitä stressasin eniten, että mihin ihmeeseen survomme kaikki tavarat (niistä osa päätyikin myyntiin loppujen lopuksi).

24.10, lauantai-aamuna heräsin uudessa kodissamme hiukan yllättyneenä: tunsin nukkuneeni poikkeuksellisen hyvin. Oli sellainen olo, tiedättekö, kuin kerran useammassa vuodessa, et ole herännyt yön aikana kertaakaan vaan nukkunut niin sanotusti kuin tukki. Laitoin tietysti asian muuttoväsymyksen piikkiin, mutta kun sama toistui joka aamu siitä lähtien, aloin hämmentyä.

Minulla on aina ollut hyvät unenlahjat, vain kerran elämässäni olen kärsinyt unettomuudesta, muuten nukun milloin ja missä vain. En siis ollut tietoinen, että unessani olisi jotain "vikaa". Mutta vähitellen aloin ymmärtämään, että täällä, missä ei ole katuvaloja, vain kuu paistaa yöllä ikkunasta sisään, ei ole juuri naapureita ja siten siis pilkkopimeää ja hiljaista kuin huopatossutehtaalla, minä nukuin paremmin kuin koskaan.

Lähes takapiha <3


Olin suhtautunut hyvin skeptisesti koko muuttoasiaan, mutta girl gotta do what a girl gotta do, joten imin harmitukseni ja muutin. Ja se osoittautui varsinaiseksi onnenpotkuksi. Lenkkeilymaastot ovat mahtavat, koirat nauttivat ja pidän veden läheisyydestä. Talo ei ole parasta a-luokkaa, mutta hitto että viihdyn tässä paikassa, yhä edelleen. En lainkaan ollut ymmärtänyt miten paljon rasittavat  ja ikäväluonteiset seinänaapurit, kiljuvat lapset ja levoton pyörätie makuuhuoneen ikkunan alla olivat stressanneet minua edellisessä kodissamme. Tietysti aloin asian tajuttuani pohtia syitä, kuten pedantille ja uteliaalle luonteelleni ominaista on, mutta siitä ihan oma postaus tuonnempana :)

Nyt olen siis ollut täysipäiväisenä yrittäjänä puolisen vuotta, en ole katunut päätöstäni hetkeäkään, pidän huolta että minulla on riittävästi vapaa-aikaa, liikun ja luen. Ensimmäistä kertaa koko sairaushistoriani aikana olen pystynyt lähes puolittamaan kilpirauhaslääkitykseni. Se kertonee stressitasoista, jotka ovat olleet nyt viimeiset puoli vuotta laskussa.

Olen hoitanut itseäni joogaamalla ja vihdoin myös lihaskuntoharjoittelulla, joka ei ollut mahdollista vuosiin. Olen opetellut meditoimaan, olen hurahtanut DIY-luonnonkosmetiikkaan (siitäkin myöhemmin, niitä reseptejä tulee nimittäin jakoon asti), olen eheyttänyt aineenvaihduntaani syömällä riittävästi ja treenaamalla fiksusti. Ja vihdoin (!!!) tuloksia on alkanut näkyä!

Mutta, palataan näihin yksityiskohtiin :)




ps. uudistettu ulkoasu blogin puolella mukailee yritykseni uudistuneita nettisivuja, käy tsekkaan :)

www.kuntoilo.fi

Bookmark and Share