sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Blueberry-Cookies&Cream -smoothie

Tämä jälkeen kukaan ei voi enää sanoa, että marjojen lisääminen päivittäiseen ruokavalioon olisi hankalaa. Saanko esitellä, smoothie, joka tekee siitä todella helppoa.

Joka kesä kärsin pienestä marja-ahdistuksesta, sellaisesta, kun pitää hamstrata marjoja pakastin (ja pakastinarkkukin vielä!) pullolleen, jotta uskoo selviytyvänsä talven yli. Olin viime kesänä niin ahkera ja tuottelias tässä puuhassa, että mustikoita ja mansikoita pursuaa yhä pakastimesta, vadelmat ja herukat alkavat olla pian lopussa. Tänään päätin alkaa harventaa mustikkasatoa hiukan järjestelmällisemmin, ja pätin tehdä tutun ja turvallisen smoothien, joka maistuisi miespuoliselle asukillekin. Käytän tätä nykyä smoothiessani lähes aina heraproteiinijauhetta täyttääkseni päivän proteiinintarvetta.



Jos haluat tämän näköistä herkkua, kokeileppa tätä simppeliä ohjetta, toimii erinomaisesti myös makean himoon (vähentävästi, suorastaan hävittävästi).

n. 2-3 dl mustikoita (jäisiä)
n. 1 dl mustaherukoita
1 jäinen banaani pilkottuna (näitä on aina pakastimessa)
1 mitta MyWhey Cookies&Cream -heraproteiinijauhetta
(steviatippoja, toffeen makuisia)
n. 2 dl vettä

Blenderillä koko homma sekaisin, ja nauti! Heraproteiinijauhe tekee näistä ihanan ilmavia. Tästä annoksesta tuli 2 suurta lasillista.

Näitä smoothiereseptejä ei koskaan taida olla liikaa, aina ei tee mieli samoja makuja, ja vaihtelu yksinkertaisesti virkistää. Itselläni on tapana kuluttaa yhtä samaa ohjetta putkeen pitkään kunnes kyllästyn siihen, ja vaihtaa sitten uuteen.

Nämä välipäivät tuntuvat tuoneen väliajan myös meidän jääkaappiimme. Iltapalaa piti vähän keksimällä keksiä, mutta voi miten hyvä keksintö siitä loppujen lopuksi kuoriutuikaan! Siitä onkin jo aikaa, kun olen edellisen kerran munakasta tehnyt. Välineet olivat yksinkertaiset, suorastaan alkeelliset, mutta ajoivat asiansa.

2 munaa (luomu)
paprikanpätkä
kirsikkatomaatteja
lehtikaalta (pakastimesta silppuna)
saunapalvikinkkua
luomuvoita ja kookosöljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria maustamiseen

Tähän tuskin tarvitsee edes mitään sen kummempaa ohjetta :)


Mukavaa loppuvuotta ja upeaa uutta vuotta!
Bookmark and Share

perjantai 20. joulukuuta 2013

iHerb - lisäravinteet, ekokosmetiikka ja superfoodit edullisesti

Itse olen lisäravinteiden ja superfoodien lähes suurkuluttaja. Tutustuin reilu vuosi sitten kilpparifoorumilla iHerbiin, amerikkalaiseen verkkokauppaan, joka myy valtavasta valikoimastaan useita erittäin hyvälaatuisia lisäravinteita ja ekokosmetiikkaa edullisesti. Tiettyjen tuotteiden laadust kertonee jotain sekin, että osa funktionaalisista lääkäreistä suosittelee niitä myös.



Tilaaminen itsessään on helppoa, jos taitaa perusenglannin, muistissa on hyvä pitää muutamia perussääntöjä ulkomailta tilaamisen suhteen:

- arvonlisäveron kantoraja on 5€, sitä pienempiä summia ei tarvitse maksaa. Mikäli tilauksen arvonlisävero on 5€ tai yli, maksetaan se nettitullauksen kautta verkkopankissa (tai kuriirifirman kautta) valtiolle.
- karkeasti tuo tarkoittaa sitä, että voit tilata lisäravinteita siten, että tilauksen loppusumma on postikuluineen 45$.
- tilatessasi tarkista tullin käyttämä ajantasainen kurssi täältä, ota huomioon postikulut ja laske paljonko tilauksestasi tulisi arvonlisäveroa, esimerkiksi näin: tilauksen loppusumma 44,83$ / 1,356400 (USD kurssi tammikuussa 2014 tullin mukaan) = 33,05. Tämä summa on tilauksesi loppusumma euroina. Tämän jälkeen kerrot em. summan tilauksesi arvonlisäverokannalla (lisäravinteet, ruoka yms. 14%, käyttötarvikkeet ja kosmetiikka 24% jne) 33,05 * 0,14 = 4,63, tämän verran yllä olevasta tilauksesta tulisi maksaa arvonlisäveroa, mutta koska kantoraja on 5€, tulee tilaus läpi ilman lisäkuluja.
- nyrkkisääntönä on, että lääkkeitä ei kannata tilata, niiden tuonti voi olla laitonta. Itse olen pitäytynyt lisäravinteissa (vitamiinit ja hivenaineet, superfoodit) ja kosmetiikassa.
- tilata voi luottokortilla tai visa electronilla, pankkikortilla en ole kokeillut

Olen itse tilannut reilun vuoden aikana varmaan n. 20 pakettia, ja kaikki ovat tulleet perille. Yhden paketin matka kesti kuukauden, kaikki muut ovat saapuneet perille viimeistään kahdessa viikossa, tämä siis halvinta postitusvaihtoehtoa (Global Priority Mail by DHL) käytettäessä.

Noh, mistä tuotteista tilaukseni enimmäkseen koostuvat? Tässäpä listaa, olkaa hyvät :) Laitan tähän vain niitä tuotteita, joista todella olen pitänyt, ja joita ei joko saa Suomesta, tai ne ovat huomattavasti edullisempia iHerbistä tilattaessa.

Kosmetiikkaa


Nubian Heritage
Desert Essence
Badger Company

Vartalovoiteita, vartalon pesuaineita, loistavia huulivoiteita Badger Companylta, shampoota ja käsivoiteita ja jalkavoidetta Desert Essenciltä. Huomioi arvonlisäverokanta 24%!

Superfoodeja


Navitas Naturals

Chia-siemenet olen testannut, juuri nyt on tilauksessa raakakaakaojauhe ja -nibsit. Huulivoidetta on myös kehuttu, sitä en ole testannut vielä.

Muuta hyödyllistä voisi olla kaakaovoi, hampunsiemenet, lucuma, maca, kookospalmusokeri ja kookosvesijauhe.

Steviat


Now Foods Better Stevia
Wisdom Natural

Maustettuja ja maustamattomia steviatippoja, lähes kaikki maut olen tainnut molemmista merkeistä testata, ja tosi hyviksi on havaittu. Löytyy myös jauheena.

Vitamiinit, hivenaineet yms.


Now Foods
LifeExtension

Monivitamiinia, D-vitamiinia, C- ja E-vitamiinia, useita hivenaineita (Ubikinoli migreeniin, astaksantiini, lykopeeni, magnesium), useat myös luonnollisessa muodossa. Monet vahvempia kuin mitä Suomesta helposti löytää. D-vitamiinin vahvuus ilmoitetaan yksiköllä IU (International Unit), 2000IU vastaa Suomessa myytävää 50 mikrogrammaista D-vitamiinia. 

Kalaöljyjä


Natural Factors

Laadukkaita kalaöljyjä, testissä parasta aikaa. Tältä merkiltä löytyy myös päällystetty kalaöljykapseli, joka ei aiheuta kalanmakuisia röyhtäyksiä.

Ruoansulatusentsyymit


Entzymedica

Jos on tarvetta, täältä löytyy laadukkaat ruoansulatusentsyymit ja suolahappovalmiste. Reilusti edullisempia kuin Suomessa.

Viherjauheita


Emerald Balance
Amazing Grass

Hyvänmakuisia viherjauheita, jälkimmäiseltä olen testannut suklaanmakuisen, marjaviherjauhe on tulossa :) Molempia merkkejä voin suositella.

Maitohappobakteereita


Garden of Life Primal Defence
Dr. Ohhira

Primal Defence on tehokkain ikinä testaamani maitohappobakteeri, todellakin hintansa väärti. Dr. Ohhiran tuotetta en ole vielä testannut, mutta sitäkin on kehuttu todella paljon. Tämän tyyppisiä, vahvoja maitohappobakteerituotteita löytyy vain vähän Suomesta ja näitä suosittelevat mm. funktionaaliset lääkärit.

Kahvia, kaakaota + muuta hyvää


Madre Labs

Täältä löytyy mm. adaptogeenisilla yrteillä terästetyt kahvi- ja kaakaojauheet, itse käytän näitä tavallisen kahvin lisänä tai smoothiessa. Madre Labsilta löytyy mm. C-vitamiinijauhe, joka on tehty runsaasti c-vitamiinia sisältävistä marjoista (mm. amla, camu camu, acerola).

Kodinhoitoon


Method
Grab Green

Myrkyttömät pyykinpesuaineet, konetiskiaineet, käsitiskiaineet, käsisaippuat, huuhteluaineet ja kaikki muut mahdolliset pesu- ja puhdistusaineet. Methodia saa Suomestakin, ovat vain paljon kalliimpia. Olen testannut hiljattain Methodin konetiski- ja käsitiskiaineen, eikä moitteen sanaa kummassakaan, tuoksukin on aivan ihana :) Grabgreenin pyykinpesuainetabletit olen myös testannut. Näissä huomioi arvonlisäverokanta 24%.

Lemmikeille


Ark Naturals
Pet Naturals of Vermont
Life Extension

Olen tilannut myös koirilleni useita hyviä tuotteita, maitohappobakteereita, makupaloja, lisäravinteita nivelvaivoihin ja ihan monivitamiinia.

Vaikka tilaisit ison satsin hiukan kalliimmalla DHL:n kuljetuksella (Global Priorityssä tulee painoraja 1,8kg vastaan), ja maksaisit näistä arvonlisäveron, tulevat tuotteet siltikin halvemmaksi kuin ostaa Suomesta. Kunhan suuren tilauksen loppusumman postikuluineen pitää alle 150€, ei arvonlisäveron lisäksi pitäisi tulla maksettavaksi tullimaksua. 

Kannattaa aina tarkistaa myös tarjoukset Trials ja Specials -välilehdiltä (yläreunassa). Siellä tekee monesti tosi hyviä löytöjä. Jokaiseen tilaukseen saat valita myös yhden ilmaistuotteen, vaihtoehdot löytyvät Freebies -välilehdeltä. Saman tuotteen saa tilata ilmaiseksi vain kerran.

Mikäli olet ensimmäistä kertaa asialla tilaamassa iHerbistä, saat 10$ alennuksen vähintään 40$ tilauksestasi, ja 5$ alennuksen alle 40$ tilauksestasi laittamalla suosittelukoodini JPC332 ostoskorissasi kohtaan "Apply Coupon Code". Tilattuasi saat oman suosittelukoodisi, jota voit jakaa eteenpäin.

Mukavia ostoksia!

ps. päivitän tätä listaa aina kun jotain uutta kivaa ja hyödyllistä löydän.
Bookmark and Share

torstai 19. joulukuuta 2013

Vihersmoothie

Heipä hei toverit! Viime viikonlopun vapaamman syömisen jälkeen olen potenut koko viikon migreeniä, vie tehokkaasti kaiken intoilun ja tekemisen vain pakolliset-osastolle. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun kykenin tekemään vähän lihaskuntotreeniä, sekin kevennettynä. Tämä on juuri se syy, miksi en yleensä syö viljatuotteita tai sokeria, kärsin siitä pitkään, joko migreenin muodossa tai muuten. Suutari pysyköön lestissään ja viljaton ruokavaliossaan, se on monet kerrat nyt huomattu.

Tänään olo alkoi olla jotakuinkin ihmismäinen, ja jaksoin tehdä pienen kuntopiirin tähän malliin:

vatsarutistus pallolla
takareisirullaus pallolla
nopeat kierrot kahvakuulalla
pään yliveto kahvakuulalla
linkkkuveitsi pallolla
kyykky pallo selän takana

Kaikki liikkeet 12 toistoa ja 2 kierrosta. Tuntui ihan mukavasti kun jaksoi keskittyä suorituspuhtauteen ja yksittäiseen toistoon määrän sijasta. Myöhemmin on tiedossa vielä hyötyliikuntaa kävelyn muodossa reilun tunnin verran. Jospa se tästä, olo kohenisi ja migreeni vihdoin talttuisi.

Lupasin jokin aika sitten vihersmoothien ohjeen. No tässä se nyt tulisi, ja on sellainen, josta aloittelevan viherpirtelönistin on varmasti hyvä aloittaa :) Laitan sulkuihin loppuun ne ainekset, joita ilmankin varmasti syntyy makoisa ja elimistölle hyvää tekevä smoothie.



4 kiiviä
1 iso omena
2 isoa kourallista baby leaf pinaattia
1 mitta Fast vaniljaheraa
vettä
steviaa 
(1 mitta Emerald Balance -viherhauhetta)
(1 tl MSM-jauhetta)
(2 tl soijalesitiiniä)



Soijalesitiiniä lukuunottamatta olen tilannut stevian, MSM-jauheen ja Emerald Balancen iHerbistä. Emerald Balance on kyllä yksi parhaimman makuinen viherjauhe, mitä olen koskaan maistanut. Viherjauheethan ovat siinä mielessä käteviä, että niissä on runsaasti hyvää tekeviä kasviksia, marjoja ja superfoodeja jauhemuodossa sekaisin, senkun mittaa vesilasilliseen tai smoothien sekaan, ja nauttii lopputuloksesta. Teen oman postauksen iHerbistä, ja niistä tuotteista, mitä itse sieltä tilaan säännöllisesti. Tuo viherjauhe on yksi niistä. 


Vihreän virkeää torstaita :)
Bookmark and Share

perjantai 13. joulukuuta 2013

Pakuriglögi ja piparisuklaa

Etenkin näin jouluna koetellaan erityisen kovasti kaikkien ruokavaliostaan tarkkojen ihmisten itsekuria. Joulusuklaata, glögiä, ja kaiken maailman herkkuja tunkee joka tuutista, konvehdit tulivat myyntiin jo reippaasti lokakuun puolella! Henkilökohtaisesti tämä on kolmas jouluni ilman joulusuklaata, ja luojan kiitos niitä ei enää viime vuosina ole tullut joulupukiltakaan. 

Glögistä pidän, mutta koska olen pyrkinyt viime aikoina karsimaan perusteellisesti sokerin ruokavaliostani ja samoin keinotekoiset makeutusaineet, kokeilin tehdä glöginkorviketta pakuriteestä. Täytyy kyllä sanoa, että yllätyin lopputuloksesta itsekin, niin hyvää siitä tuli ensi kokeilulla. 

Glögi

1 litra pakuriteetä
2 rkl mustaherukoita
1 rkl puolukoita
3 kanelitankoa
0,5 tl jauhettua neilikkaa
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl pomeranssinkuorta
0,5 tl jauhettua inkivääriä
(TAI piparkakkumaustetta)
steviaa tai hunajaa makeutukseen



Keitä noin 20-30 minuuttia, lisää makeutus maistelun jälkeen tarpeen mukaan. Itse pidän tujusta glögistä, joten jos haluat vähän miedompaa, älä laita mausteita ihan puolta teelusikallista. Tähän voisin varmasti hyvin käyttää kokonaisiakin neilikoita, inkivääriä ja kardemumman siemeniä, mutta minulla oli vain jauhettuna, joten niillä mentiin. Kokonaiset olisivat helppo pyydystää valmiista glögistä pois, mutta tämän version siivilöin. 



Ei glögiä ilman suklaata :) Mies on useampaan kertaan pyytänyt tuomaan kaupasta Fazerin Piparkakkusuklaata, olen aina sopivasti unohtanut sen tai vedonnut johonkin muuhun tekosyyhyn. Olen jo pidempään salaa käännyttänyt häntä näihin omiin versioihini, ja kyllä tämä pikkuhiljaa alkaa tuottaa tulosta :D Tämä resepti on muunneltu CocoVin sivuilta löytyvästä Piparimurusuklaasta. 



Piparin makuinen raakasuklaa (n. 15 jääpalakonvehtia)

1 dl manteleita
1 dl rusinoita (luomu)
0,5 dl mulpereita
1 tl kanelia (ceylon)
0,5 tl kardemummaa
0,5 tl neilikkaa
0,5 tl inkivääriä
0,5 tl pomeranssin kuorta 
(TAI piparkakkumaustetta)
ripaus hyvälaatuista suolaa

Hienonna kaikki yllä olevat hienoksi joko tehosekoittimessa tai veitsellä. Sulata rasvat vesihauteessa ja lisää perään kuivat aineet.

1½ dl kaakaovoita rouhittuna
2 rkl kookosöljyä
3 rkl kookospalmusokeria
ripaus hyvälaatuista suolaa
1 tl vaniljajauhetta
1 dl raakakaakaojauhetta
1 tl soijalesitiiniä

Sekoita rasvojen sulattelun jälkeen kaikki ainekset sekaisin huolellisesti, maista tässä vaiheessa. Hilkulla oli, etten innostunut syömään tätä ihan tällaisenaan! Suklaa muotteihin ja pakasteeseen jähmettymään 20-30 minuuttia, jos maltat niin kauan odottaa :)



Vaikka olen tarkka, mitä syön, en silti ole kohtuuttoman nipo. Olen antanut itselleni luvan herkutella jouluna itse tehdyillä tortuilla ja pipareilla, mutta mikäli aloittaisin tämän herkuttelun jo hyvissä ajoin lokakuun puolella (kuten markkinavoimat antavat ymmärtää, että olisi suotavaa), en ensinnäkään mahtuisi kohta kulkemaan normaalilevyisistä oviaukoista, saati pääsisi sängynpohjalta vessaa pidemmälle vatsavaivoineni. Eli parempi näin. 

Herkutella voi, mutta terveellistä, itselle sopivaa ruokavaliota tulisi noudattaa kuitenkin lähes 90% ajasta, joten ihan koko joulukuuta ei voi lipsua ja torttuja syödä, mikäli aikoo pysyä kuosissa :)

Nyt luomukinkun metsästykseen! 


Bookmark and Share

tiistai 10. joulukuuta 2013

Tonnikalasalaatti ja yläkroppatreeni

Vapaapäivänä ruokailurytmiä on helppo pitää yllä, ainakin itselläni. Minulla on tietyt rutiinit niinä päivinä, ja mikäli mies on töissä, kehittelen lounasta itselleni puolen päivän jälkeen. Ennen sitä lenkitän koiran ja treenaan kotona tai salilla, mikäli olen treenin kyseiselle päivälle suunnitellut. Aamusmoothien ja lounaan lisäksi syön vielä toisen lämpimän aterian ja iltapalan, ja aamulenkin ja -treenin lisäksi vien toisinaan koiran vielä iltalenkille. Toisinaan vapaapäivään kuuluu myös pyöräilyä, lähinnä hyötyliikkumisen merkeissä.

Tänään minulla on vapaapäivä. Univelkaa työputkesta johtuen on päässyt hiukan kertymään, ja siksi heräsin hiukan pöpperöisenä, hyvin nukutusta yöstä huolimatta. Säästyin migreeniltä tänä aamuna, ja pystyin viettämään aamutoimien ajan kirkasvalolampun loisteessa. Ilma oli kurja, pakkasta toistakymmentä astetta ja kova tuuli. Ylipäätään näinä pimeinä aamuina itselläni on käynnistymisvaikeuksia, jotenkin elimistö viestittää voimakkaasti lepotilaa, kunnes aamu valkenee. Ja sehän näillä leveyksillä tähän vuoden pimeimpään aikaa tapahtuu vasta joskus klo 10 tietämillä. 

Säästä huolimatta ulkoilutin koiraa, tosin poikkeuksellisesti vain puolisen tuntia. Yleensä pyrin vapaa-aamuina lenkkeilemään tunnin verran, hieman yli tai alle. Tänään lihaskunto-ohjelmassani vuorossa oli yläselkä, rinta, ojentajat ja hauikset. Lämmittelyksi hieman kahvakuulaa lenkkeilyn jälkeen.

Kierto kuulalla vartalon ympäri 1 min.
Pään ympärikierto 1 min.

Gymboss hihaan ja setti läpi 2-3 kertaa. Varsinaisiin liikkeisiin vasta sen jälkeen.

Kulmasoutu levytangolla 12 x 3
Hauiskääntö + pystypunnerrus + ojentajapunnerrus 12 x 3
Vipunostot pallon maaten käsipainoilla 10 x 3
Vinopenkkipunnerrus käsipainoilla 10 x 3
Vipunostot kulmassa 3 x 15

Tänään tein treenin paikkaharjoitteluna, eli kaikki 3 sarjaa kutakin liikettä ennen seuraavaan siirtymistä. Napakka treeni, joka sopii omaan aikatauluuni ja tavoitteisiini hyvin. 

Tämä salaatti on sellainen, mitä innostun tekemään aina aika ajoin. Se ei kuulu ihan joka päiväiseen arkeeni eikä ehkä ihan jokaiseen viikkoonkaan, lähinnä tuon tonnikalan vuoksi. En haluaisi syödä mitään mikään on metallipurkissa, mutta koska säilyketonnikalaa ei tahdo löytyä muulla tavoin säilyttynä, sorrun toisinaan tonnikalaan metallipurkissa. Mutta asiaan, tässä resepti:

1 prk tonnikalaa (itse käytin Abbaa)
2-3 rkl majoneesia (täysrasvaista, kevyttuotteita en suosittele)
1 rkl chilimajoneesia (tai yhteensä 3-4 rkl tavallista majoneesia + chiliä)
puolikas punasipuli (tai vaikka salottisipuli)
loraus Tabasco Chipotlea
2 tl kapriksia
mustapippuria, suolaa ja esimerkiksi pitsamaustetta
1 tl Pirkka Välimeren tahnaa, tomaatti-paprika

Yllä luetellut suloisesti sekaisin, muista maistaa! Lisäksi pilko ja revi lautaselle seuraavat:

pieni kourallinen salaattia (itselläni oli jääkaapissa vain jääsalaattia, kaikki käy)
n. 5 cm pätkä kurkkua
pieni kourallinen kirsikkatomaatteja
hiukan vajaa puolikas paprika (iso paprika oli kyseessä, värillä ei väliä)
1 keitetty kananmuna (luomu)



Asettele annos lautaselle kauniisti, vaikka söisi vain yksin, niin syömisessä silmänruoka on puoli ruokaa. Tästä tulee iso annos, salaatin söin kaikki, tonnikalahässäkkää jäi vajaa puolet. 



Tähän aikaan vuodesta kun kinkkua ja lanttulaatikkoa alkaa kohta tulla ovista ja ikkunoista, tekee hyvää syödä vähän jotain sellaista, millä ei joulun kanssa ole mitään tekemistä :)

Kasviksiahan suositellaan yleisesti ottaen syömään 6 kourallista vähintään päivässä, tästä salaatista (jos kaiken syö) tulee jo noin puolet siitä. Itselläni kasviksia, marjoja ja hedelmiä tulee lähes kilo päivässä, voi mennä ylikin. En itseasiassa ole näppituntumaa enempää sitä koskaan laskenut, se on jo niin selkärangassa, ettei sitä edes ajattele. Tänään, tämän salaatin ja aamusmoothien (1 banaani ja kourallinen vadelmia) jälkeen kasassa on tuo 5-6 kourallista, ja päivä on vasta puolessa! 

Iloa ja energiaa päivääsi!

Bookmark and Share

perjantai 6. joulukuuta 2013

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Tulinen kana-kookos-keitto

Näin kylmillä, tai kylmähköillä keleillä ihminen tarvitsee lämpimiä asioita elämäänsä ja arkeensa. Villasukat ovat tietysti aivan must, mutta jos ravintopuolta ajatellaan, niin keitot ovat kyllä huippuja. Tämäkin resepti on hyvin muuntautumiskykyinen, mutta näin viljatonta ja perunatonta elämää viettävänä keitto on täynnä ihania juureksia. Tähän aikaan vuodesta meidän perheen jääkaapista löytyy paljon juureksia, ainaisen porkkanan ja lantun ohella olen tarkoituksella opetellut käyttämään muitakin juureksia, ja kasvikunnan antimia ylipäätään.

Itseasiassa, olen jo pidempään harrastanut kaupassa valikointia, uusien, tai lähinnä itselleni tuntemattomien vihannesten ja juuresten valikointia: eli nappaan kärryyn jotain, jota en ennen ole käyttänyt ja opettelen tekemään siitä jotain. Tällä tavoin tutustuin fenkoliin, nauriiseen, palsternakkaan, maa-artisokkaan ja moneen muuhun vihannekseen, jotka sittemmin ovat eksyneet ostoskärryihini vähän väliä.



Tämä keitto syntyi tarpeesta saada ruokaa ja pakastimesta löytyneestä kanan fileepihvi -rasiasta. Keiton muut "osat" syntyivät lähinnä jääkaapista löytyneistä juureksista. Jos sinäkin tahdot lämmintä joulukuun keskelle, kaivapa esille kaappiesi kätköistä nämä asiat:

800g broilerin fileepihvejä suikaloituna
1 pss maa-artisokkaa
1 varsisellerin jämä
6 pientä porkkanaa
1 pieni lanttu
1 pieni juuriselleri
iso loraus kanafondia
2 kuivattua chilipalkoa
mustapippuria ja Herbamare-yrittisuolaa
currya, smoked paprika -maustetta
1 dl kookoskermaa
puolikas sipuli

Teepä sitten näin:

Pilko ensin juurekset ja sipuli kattilaan (itselläni niistä tuli yhteensä lähes puolikas 5 litran kattilallinen), lisää vettä sen verran, että juurekset peittyvät, laita liesi päälle ja käy kanan kimppuun. Jos olet yhtä ruokarajoitteinen kuin minä, suikaloi ostamasi broilerin fileepihvit, jos et, niin voit käyttää valmiita suikaleita. Itse en siihen kykene niiden huonon laadun takia, enkä niitä kyllä kenellekään suosittele. Ruskista suikaleet pannulla valkosipulilla maustetussa oliiviöljyssä. Tässä vaiheessa kattilassa jo luultavasti kiehutaan, joten lisää kanafondi ja ruskistetut broilerisuikaleet. Taisin itse nakata jo mausteetkin perään. Kiehuttele keskilämmöllä, kunnes juurekset alkavat olla pehmeitä. Lisää kookoskerma (ja vettä jos haluat), kiehauta vielä hetki. Sitten se onkin valmista, älä polta nälissäsi suutasi, kuten minä tein :)



Mikäli et pidä kovin tulisesta ruoasta, laita vain 1 chilipalko. Itse tykkään, että lämpöä saa olla, mutta ei tämä vielä ihan mahdottoman tulista ole. Currykin on minulla jotain tujumpaa laatua, joten siitä tuli osansa. 



Bookmark and Share

maanantai 2. joulukuuta 2013

Baba Lybeck - Habaa

Katjan kirjanurkasta hyvää päivää. Luen paljon, enimmäkseen jännityskirjallisuutta, jonkin verran chick litiä, mutta myös säännöllisesti alani kirjallisuutta, ihan jo tutustumismielessä. Koen, ettei koskaan voi olla valmis ja aina voi oppia uutta.

Baba Lybeck sai minulta suuren hatunnoston tässä hiljattain, suorittaessaan täyspitkän triathlonin, eli Ironman-kisan Barcelonassa. Olen seurannut myös hänen blogiaan viime keväästä, jolloin hän kirjoitteli valmistautumisestaan Ironmaniin. Pidin kovasti hänen pedantista tavastaan kirjoittaa, ja ihailtavan kurinalaisesta, mutta samalla jotenkin todella leppoisesta elämäntyylistään. Oli siis itsestään selvää, että myös hänen uunituoreeseen kirjaansa on tartuttava. 



Kirja oli kaikinpuolin mukavasti koostettu, sisälsi faktaa ja Baban omia kokemuksia, sopivasti jaksotettuna. Ihanasti kuvitettua kirjaa voin suositella kaikille, niille, joille kuntoilu ja liikkuminen on rutiinia, ja etenkin niille, joille ei ole. Jos jotain, niin Habaa on nimittäin loistava motivaattori. Se vakuuttaa varmasti jokaisen siitä, että kuntoiluun ja liikkumiseen käytetty aika maksaa itsensä takaisin usein moninkertaisesti lisääntyneenä aktiivisuutena ja energiana. Ja kun otat liikkumisen tavaksi, saat parantuneen kunnon lisäksi hyvän mielen ja uudistuneen fyysisen olemuksen! Kuka tässä voi enää sanoa ei? Itsekään en voinut, oli pakko heilutella kahvakuulaa, ihan vain koska tuntui siltä :) 

Baba Lybeck - Habaa, suosittelen lämpimästi jokaiselle!
Bookmark and Share

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pitsaperjantai

Viikonloppu on sellainen asia, että silloin tekee mieli tehdä jotain hyvää syötävää. Toisinaan se hyvä syötävä voi olla pitsaa. Kun huomasin, etten kestä viljoja ruokavaliossani, oli pakko etsiä ohjeita ja tehdä kokeiluja, millä sen jauhoisen pitsapohjan voisi korvata, jottei seuraavaa päivää tarvitse kärvistellä vatsakipuisena.

Olen muutamia viljattomia pitsapohjia testannut, ja tässä on kiistaton top 3, olkaa hyvät!

(3) Meatza


Tämä ohje sopi minulle vallan mainiosti, koska vakkaritäytteisiini kuuluu jauhaliha. Löysin tämän ohjeen Live, love & learn -blogista ja tykkäsin. Mies ei tästä kovin innostunut (!), mikä oli mielestäni kyllä hienoinen ihme. Tutkimattomia ovat miesten mielet näköjään. Tässä pellilisen meatzan ohje sellaisenaan yllä mainitusta blogista lainattuna:

800-900g vähärasvaista jauhelihaa (itse käytin naudan jauhelihaa luomuna)
2-3 kananmunaa
(1-2 tl psylliumia)
haluamiasi mausteita reilusti

Kaikki ainekset sekaisin, itse en käyttänyt psylliumia kuin kerran, en jotenkin pitänyt siitä mitä se meatzan koostumukselle teki. Ja kun mausteita neuvotaan laittamaan reilusti, kannattaa todella laittaa reilusti :) Ne hukkuvat jotenkin sinne sekaan muuten.

Pohja kannattaa taputella pellille joko käsin tai esimerkiksi lahden leivinpaperin välissä kaulimella. Mitä ohuempi sen parempi. Jo 400 grammalla jauhelihaa saa lähes pellillisen pitsaa. Levitä jauhelihapohjan päälle haluamasi täytteet (itselläni usein tomaattia, mozzarellaa, jalapenoa) ja paista kuten pitsaa normaalistikin.

(2) Astetta fiksumpi pitsa


Tämä ohje on Kaisa Jaakkolan Parsakaaliprinsessa -blogista poimittu. Tämä oli suosikkini pitkään, ja olen tehnyt tätä lukemattomia kertoja.

2 munaa
125g rahkaa
2 rkl mantelijauhoa
2 rkl (täysjyvä)riisijauhoa
1 rkl kookosjauhoa
Herbamare-yrttisuolaa (tai esim. suolaa ja pitsamaustetta)

Kaikki ainekset sekaisin, ja kaada pellille. Paista pelkkää pohjaa ensin tovi (5-10 min) ja levitä sen jälkeen haluamasi täytteet päälle. Paista vielä n. 10 min. Itse käytin tähän usein tonnikalaa, lehtikaalta, juustoa ja kinkkua. Tämä oli loistava löytö, pieni miinus on heiveröisestä munakkaan mausta. Se oli kuitenkin pientä joihinkin muihin ohjeisiin verrattuna. Pohja jää paistamisen jälkeenkin löysähköksi, kypsä siis kyllä, mutta rapeaa tästä en saanut tekemälläkään. Hyvää silti (mies ei taaskaan innostunut)!

(1) FuelFood-pitsapohja


Tämä on kertakokeilun jälkeen kiistaton ykkönen! Hurraa, sanon minä. Vihdoin viljaton pitsapohja, joka todella on rapea ja rapsakka. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Tekeminen vaikuttaa alussa työläältä, mutta palkitsee kyllä vaivan. Ohje on Hanna Skytän blogista täältä.

10 rkl (100g) vähärasvaisia mantelijauhoja
2 rkl (18g) Mass Whey tai MyProtein -heraa, maustamaton
2 rkl (20 g) psylliumjauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 iso kananmuna (60 g)
125 ml kiehuvaa vettä
suolaa
(Italian mausteseosta, Urtekram)
voiteluun kookosöljyä

Sekoita kuivat aineet ensin, ja sekoita joukkoon kananmuna sähkövatkaimella. Kun muna on sekoittunut ja taikinasta muodostunut murumainen seos, lisää joukkoon kiehuva vesi ja sekoita vielä hetki kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista. Tästä ohjeesta tuli lähes pellillinen, ja paistoin pelkkää pohjaa ensin n. 15 minuuttia (kunnes saa väriä). Jäähdytin kun odottelin miestän kotiin, sitten täytteet päälle ja uuniin hetkeksi. Herana käytin kaapista löytyvää Fastin Cook-Bake-Cake -heraa maustamattomana. Tästä jopa mies tykkäsi. Koostumus oli ihana rapea ja makukin kohdallaan. Mantelijauhot maistuivat hieman läpi, mutta minua se ei haitannut. Täytteenä jälleen tomaattia, lehtikaalta (jopa parsakaali hienonnettuna on hyvää), juustoa, jalapenoja ja kinkkua. 

Hanna Skytän FuelFood-kirjakin on lukemisen arvoinen, vinkkinä vain :)

Mukavaa viikonloppua, pitsan merkeissä tai ilman :)


Bookmark and Share

torstai 28. marraskuuta 2013

Potku pepulle -pirtelö

Kukka Laakson blogia silmäillessäni tartuin Nigella Lawsonin joskus julkaisemaan reseptiin Go Get 'em Smoothie. No, nälkä oli sopivasti ja vino pino paperihommia odotti pöydällä, eli pitihän sitä testata. Mutta koska olen löytänyt sisäisen kodin hengettäreni ja luovuuteni ennenkaikkea, tuunasin tietysti reseptin itseni näköiseksi ja omiin tarpeisiini sopivaksi.

1 banaani pilkottuna jäisenä
1,5 dl mantelimaitoa (Alpro)
1 rkl raakakaakaojauhetta
3 rkl Fast minttusuklaaheraproteiinia
1 tl Madre Labs Café Ceps (mikä tahansa muukin instant-kahvi käy, tai vaikka ihan kahvi suoraan pannusta)
steviatippoja vaniljanmakuisena
(1-1,5 dl vadelmia)



Ainekset blenderiin ja juoma lasiin. Voi että oli hyvää ja tuli tarpeeseen :) Voisin kuvitella, että toimisi myös ihan ilman kahvia, jos siitä ei satu tykkäämään.


Bookmark and Share

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Viiden minuutin lohi ja lohkojuurekset

Pidän hyvästä ruoasta, mutta en välttämättä tule aina arkena panostaneeksi siihen tuntikausia. Meidän perheessä mies on se, jolla on herkkuruokien loihtimistaito hyppysissä ja joka jaksaa haudutella puoli päivää patoja. Minä nakkaan arkena nopeasti jotain pannulle tai uuniin ja olen tyytyväinen (tai sitten en) lopputulokseen.

Tämän lohen nimi viittaa siis valmisteluaikaan, ei paistoaikaan. Ja jos ihan rehellisiä ollaan niin ei tuossa mennyt ihan sitä viittä minuuttiakaan. Tarvitset nämä:

lohta (tässä tapauksessa puolisen kiloa)
sitruunapippuria
suolaa (Himalajan, tai jotain muuta kunnon suolaa)



Lohi pellille leivinpaperin päälle, mausteet päälle ja uuniin. Malta odottaa kypsymistä (puolisen tuntia). Jos on fiksu, kuorii ja pilkkoo sillä välin bataatit ja lantut odottamaan vuoroaan. Minä en ollut, en itseasassa tiennyt edes vielä lohen uunissa ollessa, että aion tehdä myös bataattia ja lanttua. Keksin sen vasta kun otin lohen ulos uunista. Oh well, näitä sattuu :D

1 valtaisa lanttu
1 normaalin kokoinen bataatti
valkosipulilla maustettua oliiviöljyä
mustapippuria
sitä samaa kunnon suolaa



Kuori ja pilko bataatit haluamaasi muotoon (tässä tapauksessa ohuita lohkoja). Lohkot pellille ja öljy ja mausteet perään. Sitten vaan odotellaan. Näissä menee hiukan pidempään kuin lohessa, tietysti riippuu lohkojen koosta.


Bon Appétit!

Bookmark and Share

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Niin. Se on juuri se vaiva, johon saa reseptin kouran ja ohjeen nappi kerran päivässä ja sitten kaiken pitäisi olla enemmän kuin hyvin. Ja jos ei ole ei sinua sitten mikään vaivannutkaan.

Tämä on hyvin henkilökohtainen asia minulle, eikä välttämättä sovi herkkänahkaisille ollenkaan. Haluan kuitenkin sanoa tähän alkuun jo, että vaikka tämä teksti sisältää vuodatusta ja paasausta, voin tällä hetkellä paremmin kuin vuosikausiin. Olen onnellinen, sitäkään ei ole havaittu ties millon viimeksi.

Aloin saada paniikkikohtauksia joskus vuonna 2006. Harmittoman kuuloista ehkä sinänsä, mutta ne kestivät päiväkausia. Minä, jolla on aina ollut maailman parhaat unenlahjat, aloin kärsiä unettomuudesta (se tosin meni ohi jossain vaiheessa). Hakeuduin tietysti lääkäriin, kun tunsin olevani melkoinen ihmisraunio. "Sitä ei luule, vaan tietää kuolevansa", kuten paniikkokohtauksista myös kärsivä Herra Ylppö tunnetta kuvasi. Ja se todella pitää paikkaansa. Lääkkeeksi sain mielialalääkettä, jonka pitäisi pitää kohtaukset pois. 

En kuitenkaan saanut lääkkeestä mitään apua, sen sijaan tukun sivuoireita, ja päädyinkin lopettamaan lääkityksen vuoden kuluttua. Paniikkihäiriö lieveni (käytin kaiken tahdonvoimani kohtausten pois pitämiseen), mutta sain liudan muita oireita tilalle. Aloin hikoilla holtittomasti ja palella hillittömästi, olin jatkuvasti väsynyt ja lihoin hillittömästi. En tuntenut olevani kunnossa. Pahimmillaan palelin kotona 2 puseroa päällä (en pärjännyt ilman vilttiä ollenkaan), kahdet sukat jalassa, nukuin 8-10 tunnin yöunet ja kahdet päiväunet vuorokaudessa, paisuin kuin pullataikina ja hiukset lähtivät päästä (kärsin myös hyvin rasvoittuvasta ihosta) vaikka söin suhteellisen terveellisesti. Tiskikoneen täyttäminen tuntui vapaapäivänä ylivoimaiselta hommalta, jaksoin vain maata ja nukkua, mikään ei kiinnostanut ja koko elämä tuntui ylipäätään hyvin työläältä. Vatsakaan ei ollut kunnossa. 

Sain luonnollisesti turhia diagnooseja, ärtyvän suolen oireyhtymä, paniikkihäiriö, akne ja lisää olisi varmasti tullut jos olisin juossut lääkärissä. En kuitenkaan käynyt, koska en kokenut saavani siitä mitään apua. Kärsin itsekseni. Oireita tuli ja meni, osa lieventyi ja lisää tuli tilalle, osa pysyi koko ajan. Aloin päätoimiseksi opiskelijaksi 2 vuotta sitten. Oloni kohentui jonkin verran, en enää ollut niin väsynyt ja haluton, mutta kroppa ei toiminut kuten olisi kuvitellut. Sain satunnaisia paniikkikohtauksia, paino ei pudonnut kovasta yrittämisestä huolimatta. Kesällä 2012 havahduin siihen, että leposykkeeni on noussut 60-70:stä 80:n. Tästäkin olin maininnut erään flunssan yhteydessä lääkärille, mutta hän ei pitänyt sitä mitenkään huolestuttavana. Kuulin pulssini myös korvissa ikäänkuin koko ajan. Sekin vähän pohditutti. Treenasin ja söin todella terveellisesti, pienillä miinuskaloreilla useamman viikon. Sain kahdessa kuukaudessa painoa putoamaan kokonaista 600g. Siinä vaiheessa ymmärsin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. Vaikka en varsinaisesti ollutkaan yhtä uupunut ja ahdistunut kuin aiemmin, en myöskään ollut onnellinen ja iloinen. 

Elokuussa 2012 tiedostettuani, että jokin on vialla, kohtalo puuttui peliin. Avasin eräänä aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä Facebookissa jonkun linkittämän sivun, josta pääsyin sattuman kautta Kaisa Jaakkolan kotisivuille, ja lukemaan hänen kilpirauhasseikkailuaan. Oli kuin olisin lukenut omasta elämästäni kertovaa tarinaa, hän luetteli juuri niitä oireita, joista minä kärsin ja olin kärsinyt ties miten monta vuotta. 

Aloin ottaa asioista selvää, liityin Facebookissa kilppariryhmään ja aloin järjestelmällisesti itse perehtyä asiaan. Muutaman turhan lääkärikäynnin, muutaman sadan euron panostuksen ja tukun labroja + vajaan puolen vuoden odottelun jälkeen istuin usean sadan kilometrin päässä lääkärin vastaanotolla, joka otti minut tosissaan. Hän ymmärsi heti, mistä puhuin. Olin vähällä itkeä onnesta. Sain lähetteen pariinkymmeneen jatkolabraan ja reseptin ja hoitosuhteen tuohon lääkäriin. 

Pian juhlin lääkityksen aloittamisen vuosipäivää, ja todellakin juhlin, sillä elämäni on muuttunut hurjasti vuodessa. Kuten sanoin, en muista milloin olisi ollut näin onnellinen ja pirteä. Elimistö toipuu selvästikin yhä, mutta taapertaa "normaaliutta" kohti hitaasti mutta varmasti. 




Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy paljon kaikkea, enkä ole hoitanut itseäni pelkästään lääkityksellä, vaan olen muuttanut sekä elämäntapojani että ruokavaliotani. Minun vajaatoiminnan muoto ei ole kovin tyypillinen, sitä ylipäätään hoitaa Suomessa vain kourallinen lääkäreitä. Lääkitykseni on tavislääkäreiden mielestä "eksoottinen" (suora lainaus). Heidän mielestään olen terve, enkä kärsi minkäänlaisesta vajaatoiminnasta. Tämä kilpirauhashormoneiden muunto-ongelma on kovin kiistelty, tavislääkäreiden mielestä siitä ei ole tutkimuksia, että sen olemassaolo voitaisiin myöntää ja sitä voitaisiin hoitaa, mutta minä olen elävä esimerkki siitä, että sain elämän takaisin oikean hoidon myötä. Tutkimustuloksia kyllä myös löytyy, tässä lienee kysymys ehkä enemminkin siitä, halutaanko niitä hyödyntää. 

Tiedän, että kanssasiskoja ja -veljiä on varmasti paljon. Jos sinä kärsit epämääräisistä oireista (testin voi tehdä esimerkiksi täällä) tai sinulla on jo kilpirauhashormonilääkitys, mutta olo ei vastaa arvoja, suosittelen lämpimästi hakeutumaan asiansa osaavan lääkärin vastaanotolle. Facebook-ryhmästä Kilpirauhashormonit, saat myös vertaistukea ja vinkkejä, mistä apua hakea, ja esimerkiksi miten voit elämäntavoilla vajaatoimintaa "hoitaa". Ylipäätään funktionaalisen lääkärin puoleen kääntyminen on suositeltavaa, sillä he hoitavat ihmistä kokonaisuutena eivätkä tuijota vain yhtä oiretta. He hoitavat sinua, potilasta kokonaisuutena, eivätkä kilpirauhasarvojasi. (Kuvat: Google).




Bookmark and Share

maanantai 25. marraskuuta 2013

Pakaratreeniä ja kylmää kyytiä

Tein pitkästä aikaa itselleni uuden lihaskunto-ohjelman näin maanantain kunniaksi. Varsinainen treenaaminen on elämässäni viimeisen vuoden ollut hiukan kausittaista, riippuen aina kilpparin hoitotasapainosta tai -tasapainottomuudesta. Se syö kummasti motivaatiota ja ihan oikeastikin vaikeuttaa treenaamista, kun lihakset ovat kipeät ja hapoilla pelkästä treenaamisen ajattelustakin. Se kuuluu kilppariongelmaan, samoin kuin kireät lihakset ja lihaskalvot.

No mutta koska tällä hetkellä olo tuntuu suhteellisen hyvältä, päätin aloitella uutta ohjelmaa. Arkiaktiivisuus lenkkeilyineen ja pyöräilyineen ja lihashuoltoineen (jooga, venyttelyt, hieronta) ovat kuuluneet elämääni koko ajan, riippumatta kulloisestakin olotilasta, mutta nyt tuntui hyvältä ajatukselta rasittaa kroppaa hiukan eri tavalla, parin kuukauden tauon jälkeen. 

Tykkään treenata kotona, se on näppärää, vie vain vähän aikaa ja pienvälineissä löytyy valinnan varaa. Vaikka käyn satunnaisesti kuntosalilla, valtaosan lihaskuntotreeneistä olen tehnyt kotona. Se sopii minulle. Ennenkaikkea, se ei ole aikaan sidottua puuhaa, voin treenata juuri silloin kun mieli tekee. 

Tällä kertaa treenasin alakropan. Karvainen lenkkikaverini on hiukan huonovointinen, joten kävimme vain pienen pyrähdyksen ulkona. Kotona tehtävä treeni on helppo yhdistää ulkoiluun, lenkki tai vaikka työmatkapyöräily toimii mukavasti osana lämmittelyä. Tänään lämmittelin lisäksi kahvakuulalla.

Lämmittely kahvakuulalla:

kauppakassi 1 min
etuheilautus 1 min.



Gymboss (intervalliajastin, loistava kahvakuulassa, intervallilenkillä tai HIIT-treeniä tehdessä) surisemaan ja pari kierrosta lämmittelyä. 

Itse treeni:

askelkyykky (kahvakuulalla)
kuminauhakävely sivuttain
pakarapotku (vastuskuminauhalla)
maastaveto suorin jaloin (kahvakuulalla)
silta (hip thrust, vastuskuminauhalla)


Tein treenin kiertoharjoitteluna, 12 toistoa ja 2 kierrosta (aika oli hiukan kortilla). Kyllä siinä ihan lämmin tuli :)

Nälkäkin oli tietysti melkoinen. Ruokahaluni on aika onneton aamuisin, joten väsäsin jotain, millä uhmasin blenderini moottorihevosvoimia.

kourallinen banaanipaloja jäisenä
kourallinen mangopaloja jäisenä
0,5 tl vaniljajauhetta
2,5 rkl Fast vaniljaheraproteiinia
1 rkl kookosvesijauhetta
steviatippoja (vanilja)
1 dl vettä



Siitä vain suristamaan samalla toivoen, ettei blenderin moottori leikkaa kiinni. Kun varovainen ja sinnikäs olin, ei leikannut. Syntyi slush-tyyppinen herkku, joka tosin oli omille hampailleni hiukan kylmää kyytiä. Päälle kaakaonibsejä, niin johan lähti nälkä. 



Näihin kuviin, näihin eväisiin!
Bookmark and Share

lauantai 23. marraskuuta 2013

Smoothie - keltainen

Smoothiet ovat tulleet elämääni kyllä jäädäkseen (heti kun olin toipunut liiallisesta macatujauksesta smoothiessa, siihen ei mennyt kuin vuosi), niihin on kätevä upottaa jos jonkinlaista kasvista ja vihannestakin (kyllä, laitan joku päivä reseptin hyvänmakuisesta viherpirtelöstä!), superfoodeista puhumattakaan.



Tässä on yksi vaihtoehto, makea ja maukas, toimii välipalana tai ihan kelpo ateriakin, kunhan lisää proteiinia joko jauheena tai ihan erikseen. Tässä keltaisessa on poikkeuksellisen paljon hedelmiä, yleensä suosin marjoja enemmän, smoothiessa ja muutenkin. 

200g ananasta (tuoretta mieluummin)
1 banaani (puolikaskin riittää jos on kovin iso)
1,5 dl jäisiä mangopaloja
1 rkl tyrnimarjoja tai 1-2 rkl tyrnimarjajauhetta
vettä tai kookosvettä (kuvassa banaanilla maustettuna)

Blenderillä kaikki suloisesti sekaisin (jäisiä hedelmiä/marjoja ei kannata laittaa pohjalle, laita ensin neste ja jäoset asiat sen jälkeen). Tästä tulee 2 isoa lasillista, säilytä jääkaapissa vaikka seuraavaan päivään. 


Bookmark and Share

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kana-kasviswokki

Viikonloppu vierähti töissä ja univelan sumentamilla silmilläni ymmärsin, että tänäänkin on jotain syötävä. Koska ruokavalioni (ja mieheni siinä sivussa pakon sanelemana) koostuu lähinnä erilaisista kasviksista ja lihasta kun lämmintä ruokaa ajatellaan, aloin kaivella jääkaappia ja pakastinta sherlock holmesmaisesti pohdiskellessani, mitä nopeaa kokkaisin. Jaksaminen oli sitä luokkaa, ettei pitkän kaavan mukaan ruoanlaitto nyt innostanut. Muistin hämärästi, että jääkaapissa on viittä vaille hengetön kesäkurpitsa, joten sulatin sille toveriksi broilerin fileepihvejä ja tongin jääkapista esiin kaikki muutkin kasvista muistuttavat. 

Tätä siitä syntyi, määrät ovat jälleen kerran suuntaa antavia:

800g broilerin fileepihvejä suikatoituna (en ikinä osta valmiita fileesuikaleita, en ole niiden laatuun alkuunkaan tyytyväinen)
1 keltainen paprika
1 isohko kesäkurpitsa
3-4 porkkanaa
2 chiliä (itselläni sattui olemaan kuivattua)
valkosipulia
2 dl lehtikaalta pakastimen kautta
kanafondia (loraus)

Veikkaisin, että lehtikaalen määrä tuoreena voisi olla puoli nippua. Ruskistin broilerit pannulla  valkosipulilla maustetussa oliiviöljyssä, lisäsin ensin porkkanaviipaleet ja hetken päästä loput kasvikset. pikku tilkka vettä ja vähän kanafondia kyytipojaksi, hetken haudutus (kunnes kasvikset ovat pehmeitä) ja ääntä kohden. Hyvää tuli!




Olin ensin ajatellut lisätä joukkoon kookosmaitoa tai -kermaa, mutta loppujen lopuksi wokki ei sitä kaivannutkaan. Jätin kokeeksi maitotuotteet ruokavaliostani kokonaan pois, koska syy nenän totaalitukkoisuuteen on selvitettävä. Maito tunnestusti lisää limaisuutta ja tukkoisuutta, ja joku tolkku tähän hommaan on saatava.

Jos jollekulle lehtikaali on hieman oudompi tuttavuus, voin suositella myös kaalinpelkoisille lämpimästi. Lehtikaali sisältää 39% proteiinia, paljon rautaa, kalsiumia ja karoteenia, sekä esimerkiksi c-vitamiinia 2 kertaa enemmän kuin appelsiini. Tämännäköisestä ystävästä on kysymys (kuva kasvikset.fi -sivulta):


Lehtikaali myydään pakattuna pusseissa, se kestää hyvin myös pakastusta. Lehdet kannattaa repiä lehtiruodosta irti, lehtiruoto sellaisenaan on melko kovaa, mutta esimerkiksi smoothiessa voisi mennä. Itse olen käyttänyt suoraan pakasteesta pitsan päälle, murenee todella helposti jäisenä, ja siksi siitä saakin tuollaista kivaa silppua näppärästi. 

Illaksi suunnittelilla kookosmaitoa ja marjoja, hurraa lehmänmaidoton linja!

Bookmark and Share

lauantai 16. marraskuuta 2013

Raakasuklaata - rakkaudella

Tässä sitä nyt tulee, lisää kukkahattutätikokkailua :)

Jos jollekulle raakasuklaa ei ole käsitteenä tuttu, avaan sitä hieman. Raakasuklaa on sellaista herkkua, jota ei ole kuumennettu, joten siinä on tallella kaikki arvokkaat entsyymit, vitamiinit ja fytoravinteet, jotka yleensä tuhoutuvat korkeiden valmistuslämpötilojen ja prosessoinnin yhteydessä. Raakasuklaa valmistetaan vain puhtaista, prosessoimattomista raaka-aineista. (Linkkivinkki: Raakasuklaa.com)



Raakasuklaa ei maistu ollenkaan sille kitkerälle, mille kaupasta ostetut oikeasti tummat suklaat maistuu, se on pehmeää ja jotenkin oikeasti kaakaon makuista. Tietysti, koska siitä puuttuu sokeri, se voi alussa maistua kummalliselle :) Mutta makunystyrät kyllä tottuvat, tiedän mistä puhun, olenhan sentään entinen sokeriaddikti!

Syy siihen, miksi itse pyrin tyydyttämään makeanhimoni mieluummin esimerkiksi raakasuklaalla kuin marketin Mars-patukalla, on juuri se sokeri. Pyrin elämään mahdollisimman sokeritonta(kin) elämään, joten nuo kaupan sokeriherkut ovat käytössä nykyään varsin harvoin (jos silloinkaan). 

Raakasuklaan tekeminen itse on mielettömän helppoa, tarvitset vain muutamat perusraaka-aineet, ja "mausteeksi" mitä itse haluat (marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, marjajauhetta tms.)

Tässäpä tulee reseptiä, jolla pääset alkuun, määrät ovat suuntaa-antavia, en itse ole koskaan mittaillut näitä muuta kuin silmämääräisesti.

hiukan vajaa 1 dl kookosöljyä
1 dl raakakaakaomassaa
1 dl raakakaakaovoita 
1 rkl raakakaakaojauhetta




Näillä pääset alkuun, kaakaomassakaan ei ole välttämätön, sen voi hyvin korvata lisäämällä kaakaovoita ja raakakaakaojauhetta. Raasta tai pilko veitsellä hiukan pienemmäksi kaakaovoita ja kaakaomassaa, sulavat huomattavasti helpommin. Käytin itse Cocovin kaakaovoita, ja se oli valmiiksi raastettua, miten nerokasta! Etenkin tällaiselle ihmiselle, jolla ei ole veitsenkäyttölahjoja (joka toisessa sormessa laastari vuosi sitten uusien veitsien hankinnan jälkeen) saati kärsivällisyyttä. 

Sulata kaakaovoi, kaakaomassa ja kookosöljy vesihauteessa. Kun ovat täysin nestemäisessä muodossa, voit siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Lisää makeutta, kun tässä nyt tarkoitus on tehdä terveysherkkua, valkoinen sokeri ei luonnollisestikaan olen suositeltava, sen sijaan stevia voisi ollakin. Itse käytin vaniljanmakuisia steviatippoja. Lisää raakakaakaojauhe. Tässä vaiheessa voit halutessasi lisätä myös muita superfoodajauheita, macaa, lucumaa, instant pakuria tms. Ne eivät ole välttämättömiä, itse en useinkaan käytä. Tässä vaiheessa maista sulaa suklaamassaa, nyt on hyvä tehdä korjausliikkeitä, jos maku ei miellytä (jos se ei miellytä nyt, se tuskin miellyttää kiinteänäkään).




Jos haluat suklaan sekaan marjoja, pähkinöitä tai vaikkapa mulpereita, ne kannattaa pilkkoa valmiiksi muotin pohjalle (itse käytän ihan silikonista jääpalamuottia, mutta pahvilautanenkin käy). Olen mieltynyt itse kuivattuun taateliin (tuo makeutta, kannattaa huomioida stevian määrässä), kuivattuun aprikoosiin ja pistaasipähkinään, loistava yhdistelmä. 

Suklaa muottiin, ja muotti pakastimeen, 20-30 minuuttia riittää. Ja näin on suklaanhimo tyydytetty! Tekemiseen menee ensimmäisellä kerralla kauemmin, mutta harjaantuneena 10 minuuttia riittää, eli jos makeanhimo on kova, ei kauaa tarvitse odotella :) Seurauksena ei ole sokerihumala, eikä minkäänsorttinen morkkis.




Kokeilkaa ihmeessä! Raakasuklaa säilyy jääkaapissa viikkoja ja jopa kuukausia, mutta meillä nuo häviää kyllä lähinnä päivissä (ellei tunneissa :P). 

Tarvikkeet raakasuklaan tekemiseen löydät täältä.



Bookmark and Share

perjantai 15. marraskuuta 2013

Joogahulluttelua

Vielä muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että jonain kauniina päivänä voisin sanoa pitäväni joogasta. Kävin kyllä kokeilemassa muistaakseni Less Millsin Body Balancea, mutta pidin sitä kuolettavan tylsänä, missä on rauta ja missä on nopeatempoinen musiikki? Entä hikikarpalot? Eihän tässä edes hengästy, muistan ajatelleeni. Se oli sitä aikaa, kun luulin vain kaikkea kovatehoista ja nopeatempoista kutsuttavan liikunnaksi. Kuntoilu-kategoriaan en sijoittanut mitään, missä ei jossain vaiheessa näkynyt tähtiä tai oksettanut tai lihakset tutisseet voimattomina.

Miten vähän tiesinkään :) Tuli ylikunto, tuli kehon totaaliuupumus, tuli kilpirauhsen vajaatoiminta ja tuli niiden kautta ymmärrys. Siinä vaiheessa, kun leppoisa sunnuntaikävely koiran kanssa hengästyttää, tietää olevansa asian äärellä. Kuntoni eräällä tavalla romahti jossain vaiheessa vuotta 2012. Juoksin intervalleja, söin superterveellisesti ja pohdin, mikä on kun leposyke takoo vähintään 80, paino ei putoa eikä juoksukunto kehity. Siinä vaiheessa kohtalo puuttui peliin, ja tuli se iso ymmärrys. Tämä kaikki liittyy siis kilpirauhasen vajaatoimintaan, jota oivalsin sairastavani. Oma vajaatoimintani on eräänlaista ylikunnon muotoa. Mutta siitä tuonnempana, puhutaan nyt joogasta :)



Kroppa oli siis maitohapoilla jo pelkästä liikunnan ajattelemisesta, joka paikka jumitti (karmeista säryistä pääsin onneksi eroon kilpirauhashormonilääkityksen myötä), eikä aineenvaihdunta toiminut juuri nimeksikään. Olin kyllä pirteä kuin peipponen, ja olen edelleenkin kun vajaatoiminta alkaa olla tasapainossa, mutta kroppa ottaa aikansa toipuakseen siitä tilasta, mihin olin sen varmasti osittain itse ajanut. Koko ajan olen lenkkeillyt koiran kanssa (4-7 tuntia viikossa) ja pyöräillyt hyötyliikunnaksi, mutta muut lajit alkoivat olla kortilla, siis ne, joita minun oli järkevä harrastaa, ja joita ylipäätään pystyin harrastamaan. Suuri rakkauteni Body Pump on poissa laskuista, jo senkin takia, että tiedän sen kanssa lähteävän lapasesta, eikä se palvellut muutenkaan tavoitteitani. Elimistöni kaipasi ehkä enemmän siinä (ja myös vielä tässäkin) vaiheessa huoltavaa ja palauttavaa liikkumista, kevyttä lihaskuntotreeniä.

Siinä vaiheessa, viime kesänä, annoin mahdollisuuden astangajoogalle. Kipitin tutun kuntokeskuksen lauantaiaamun tunnille, tiesin, että ohjaaja on lempparini. Tunnin mitta oli 45 minuuttia, ja sen verran arvelin kestäväni :) En ollut ennen kokeillut astangajoogaa, ja yllätys oli kyllä enemmän kuin positiivinen. 

Astangajooga on fyysisin joogalajeista, ja sen kyllä huomasi. Silti se antoi armoa myös kireälle ja vastaan haraavalle elimistölle, olematta liian ankara, se oli todella fyysistä, lihakset todella tutisi, hikikarpalot virtasivat ja bonuksena kehittyvät myös tasapaino ja koordinaatiokin. Olin kyllä aika myyty! Sanoisin, että oikein hyvää treeni myös lihaskunnolle. 

Muita joogalajeja en ole vielä kokeillut, en jotenkin ole halunnut pilata astangan illuusiota :) Mutta kyllä harmitti ihan tosissaan, kun kuulin, että viikko sitten lauantaina oli Oulu Opiston järjestämä joogaretriitti, tässä joogahurmoksessa olisin todellakin mennyt, jos olisin hoksannut sellaisen järjestettävän. Keväällä saattaisi olla uusi mahdollisuus. 

Huomenna aion vääntäytyä aamusella tutulle astangajooga-tunnille, vaikka itapäiväksi pitääkin ehtiä jo töihin. Sen tunnin jälkeen nimittäin mikään ei tunnu vääntämiseltä, kroppa on lämmin, liikkuvainen ja suorastaan notkea :) Suklaahammasta myös kolottaa, ehkä, jos oikein innostun, teen tänään vielä raakasuklaata. Muuten tässä taloudessa on meneillään eräänlainen herkkukielto jouluun asti. Mies on leipomiskiellossa, herkkuja ei osteta kotiin eikä tietentahtoen hankkiuduta tilanteisiin, missä herkkujen vaikutukselle voi joutua alttiiksi (se on nimittäin menoa sitten monestikin, ainakin meikäläisen itsekurilla). Mut jos oikein riepoo, ne tilanteet tarkistetaan erikseen, ja noh, raakasuklaata ei lasketa :D

Eli tähän tyyliin (kuva Googlen kuvahaulla "Cookiemonster today me will live in the moment"):

  

Mukavaa viikonloppua <3


Bookmark and Share

lauantai 9. marraskuuta 2013

Pehmeä bataatti-palsternakka-vuohenjuustovuoka


Hellurei ja hellät tunteet! Tämä oli päällimmäinen fiilis, kun tätä äkkiseltään tuunattua vuokaa ensimmäisen kerran maistoin.

Koska välttelen viimeiseen asti syömästä viljoja tai perunaa, meillä syödään useimmiten siis jotain kasvimaan antia. Tällä kertaa innostutin itseäni jookostakookosta -blogin uusimmista päivityksistä, mutta koska vatsallani on jotain punajuurta vastaan, päädyin korvaamaan punajuuren bataatilla.

Tein itse näin:

4 keskikokoista bataattia
3 keskikokoista palsternakkaa
1 pkt vuohenjuustoa
2 dl kookosmaitoa (creamy)
mustapippuria
suolaa
Herbamare-yrttimausteseosta

Kuori ja viipaloi juurekset. Lado vuokaan puolet juuresviipaleista, mausta ja murustele päälle vuohenjuustosta puolet. Lado vuohenjuuston päälle loput juuresviipaleet, mausta ja murusta päälle loput vuohenjuustosta. Kaada päälle kermainen kookosmaito. Paista 175-200 asteessa kunnes näyttää kypsältä, puolisen tuntia ehkä, riippuu vähän juuresviipaleiden paksuudesta (ja universumin taivaankappaleiden asennosta, siltä monesti tuntuu).

Tarkoitus oli ottaa myös making of -kuva uuniin menevästä vuoasta ja sen sisällöstä, mutta hiukan huonomuistinen kun olen, niin luonnollisesti unohdin. Tässäpä kuvaa kuitenkin samaisesta ateriasta lautasella.

No tiedä siitä esteettisyydestä sitten? Mut hyvää oli :)

Tämä oli kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu (miehen ilme oli myös näkemisen arvoinen :D ), jatkossa aion sulostuttaa tällä arkeani ehkä useamminkin.

Muuten tänään on syöty hiukan vaihtelevasti, eilisen viljattoman pitsan jämät, ja sitten hiukan hätäisiä ja vähemmän hätäisiä ratkaisuja, kuten kuvasta näkyy.


Fastin Natural Protein Smoothie tarttui mukaan pikakäynnillä Prismassa, olin tulossa astangajoogasta, ja jotain välipalaa oli saatava ennen koiran kanssa lenkkeilyä (_oikeaa_ ruokaa ei ollut vielä tarjolla). Maku oli ihastuttava, jos pitää kookoksesta ja ananaksesta (minä en ennen pitänyt kookoksesta, se on hiipinyt elämääni nyt jotenkin varkain. Annan sen kookokselle anteeksi.)
Ravintosisällöllä ei ole kauheasti nyt kehumista, mutta sen hetken proteiinintarve tuli ainakin täytettyä.

Nämä ostin kokeeksi kuntosaliltani, olin kuullut näistä hyvää, ja päättänyt maistaa, kunhan käsiini saisin. Jälkkäriksi meni tuo suklaan makuinen, tosi hyvää ja makeaa (näin sokerista vieroitetulle). Raaka-aineina on käytetty sellaisia juttuja, jotka minäkin tunnistan syötäviksi: taateli, cashewpähkinä, manteli, kookos, raakakaakaomassa, raakakaakaojauhe (kaakaota 10%).

Näitä saa ostaa esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalosta, varmasti luontaistuotekaupoista, ja mun kuntosalilta :)














Tässä hiukan esimakua tulevasta, tämä liittyy olennaisesti eilen kokemaani Suureen Valaistumisen Hetkeen :)





Bookmark and Share