torstai 14. toukokuuta 2015

Pekonipyttipannu


Jotta tää blogi ei menis ihan pelkäksi kosmetiikkakikkailuksi (vaikka ihan intona siitä olenkin), niin tarjolla olisi herkullista ja terveellistä pyttipannua :) Tykkään sienistä, tuoreissa harmittaa ainoastaan huono säilyvyys ja ne pitää juoksun kanssa tuoda kaupasta kodin kautta pannulle ettei hometta ilmaannu. Tätä pyttipannuksi ristimääni herkkua saan syödä ihan yksin meidän taloudessa, sillä mies ei pidä sienistä. Olen tehnyt tätä hiukan eri variaatioilla jo vuosia, siihen sopii sekä kuohukerma, sulatejuusto että kookoskerma kaveriksi jos niin tykkää, mutta nykyään en kaipaa varsinaisten raaka-aineiden lisäksi enää mitään noista edellä mainituista, mutta sisällytän ne reseptiin jos joku haluaa niiden kanssa kokeilla.

Tarvikkeet


Pekonipyttipannu

(2 isoa annosta)

300g pekonia (esim. Pajuniemen luomu)
2 paprikaa
2 rasiaa (á 100g erilaisia tuoreita sieniä (Portobello, herkkusieni, siitakesieni)
1 pieni tai keskikokoinen kesäkurpitsa
1 sipuli
mustapippuria
chilirouhetta
laadukasta suolaa (Himalajan, Atlantin merisuola yms.)
(0,5dl kuohukermaa tai kookoskermaa ja/tai 2-3 rkl sulatejuustoa)

Viipaloi pekosuikaleet veitsellä tai saksilla. Laita pannulle tirisemään, pilko sipuli, kesäkurpitsa ja sienet ja lisää pekonisilpun joukkoon. Pilko lopuksi paprikat ja lisää ne viimeisenä (tarvitsevat vähiten kypsennysaikaa). Mausta mieleiseksesi ja nauti.

Ruskeita herkkusieniä ja siitakesieniä


Pekonista tulee riittävästi rasvaa kasvisten paistamiseen joten erillistä öljyä tms. ei tarvita. Rasvaista tämä on mutta rasvaa ei varsinaisesti tarvitse vältellä, etenkään kun sen kanssa syö kasvikunnan tuotteita eikä kisko perunaa ja pastaa. Ruoka on tosi helppo ja nopea tehdä ja sallii kaikenlaisen omaan makuun tuunauksen. Kasvikunnan juttuja kannattaa kuitenkin sisällyttää siihen ihan reilusti, porkkanakin kävisi kunhan maltat kypsentää sitä riittävän kauan että se ehtii pehmetä.

Tuo luomupekoni oli muuten erittäin positiivinen yllätys, en ollut aiemmin sitä jostain syystä nähnytkään kaupassa vaan nyt kun näin, oli pakko osaa maisteltavaksi. Todella hyvää, siitä oli helppo saada rapeaa ja oikein maukasta. Voin kyllä suositella. Itse ainakin erotan kyllä mausta luomun ja tavallisen kun lihasta on kysymys.

Ei kauneinta mahdollista sienten vuoksi, mutta hyvää :)


Tämmöisistä aterioista päivän suositeltu kasvikunnan tuotteiden määrä (lähemmäs 1kg päivässä, vähintään kuitenkin puolikas) tulee helposti. Ja nyt ei muuta kuin jännittämään illan jääkiekkotarjontaa :)
Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti