Siitä on hävettävän kauan kun edellisen kerran kirjoitin kuulumisiani, joissa ei ikävä kyllä ole kehumista koirulin osalta vieläkään. Tällä kertaa kaikki nämä yli 2 kuukautta ollaan taisteltu vaikean pahoinvoinnin ja ruokahaluttomuuden kanssa, eläinlääkäriin on käytetty ehkäpä noin kolminumeroinen luku euroja maaliskuun alusta alkaen (en tiedä tarkalleen, olen lakannua laskemasta), ja nyt uusimpana epäilynä on tuon ruokahaluttomuuden ja pahoinvoinnin johtuminen toisesta käytössä olevasta epilepsialääkkeestä.
Joten, tämä mutkikas yhtälö yhteenlaskettuna, tässä taloudessa ei ole juuri nukuttu, syöty (ainakaan terveellisesti) liikuttu salilla lähinnä asiakkaiden välissä, eikä tuossa ollut yhtään vapaapäivääkään reiluun kolmeen viikkoon. Olen tehnyt nimittäin töitä, ihan hippasen verran.
Olen aivan tohkeissani siitä, että olen päässyt hiukan jo yrittäjyyden makuun, saanut tehdä oman alan hommia ihanien asiakkaiden kanssa. Yhdessä ollaan iloittu tuloksista, hikoiltu salilla ja pähkäilty syömisiä ruotuun. Huippuhommaa sanon minä. Tässäkin päivänä eräänä kun tulin rättiväsyneenä palkkatyöstäni (jota toistaiseksi yhä teen omien hommieni ohella), menin tapani mukaan tapaamaan asiakasta salille. Tajusin hetken aikaa siinä ihmeteltyäni kun asiakastani ei näkynyt, että olen paikalla hitto vie vääränä päivänä, oikeaan aikaan kylläkin. Olin niin väsynyt, että hetken aikaa harkitsin jo itkuun purskahtamista, mielessä pyöri vain, että tämänkin tunnin olisin voinut nukkua. Noh, siinä hetken itseäni kasailin, kävin luppoajalla kaupassa ja palasin takaisin toiseen asiakastapaamiseen. Ja se oli huipputunti. Kaikesta väsymyksestä huolimatta lähdin kotiin pirteämpänä kuin sinne koskaan menin, ja hymy huulillani. Valmentajan homma antaa takaisin aivan älyttömän paljon. Se on vuorovaikutusta parhaimmillaan, ja aivan äärimmäisen harvoin tunnen itseni väsyneeksi tai uupuneeksi silloin, kun olen asiakkaan kanssa. Nautin siitä niin paljon.
Tiedän, että nyt mennään äärirajoilla, mutta tiedän myös sen, että tämä on vain väliaikaista. Pidän itsestäni parasta mahdollista huolta tilanne huomioon ottaen, ja ehkä stressiä olisi rutkasti vähemmän, jos kaikki perheenjäsenet karvakorvia myöten olisivat terveenä, eikä joka hetki tarvitsisi pelätä et apua mitä nyt. Aapolla on myös ihana lääkäri, enkä usko sen kärsivän tilanteesta kohtuuttomasti. Sillä on hyvä kipulääkityskin (sekä pahoinvointiin ja muuhun vatsanalueen kipuun), ja nyt kokeillaan, josko tuon toisen lääkkeen hidas alasajo auttaisi. Herkällä korvalla kuunnellaan ja se ikävä kyllä syö voimia. Ja sitten kun ei ole voimia, luovuus kärsii. Voitte uskoa, että blogi on ollut mielessäni päivittäin, mutta kun ajatukset pyörivät töiden, syömisen, koiran lääkitsemisen ja voinnin seurannan ympärillä ja nukkuakin pitäisi jossain välissä, en ole kertakaikkiaan keksinyt mitään järkevää kirjoitettavaa.
Osallistun muuten parhaillaan Tytti Koron järjestämään Rennompi Kuukausi -nimiselle stressinhallinnan verkkokurssille, ja kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on yksi tehtävistä. Se on tuntunut jotenkin vaikealta, en osaa eritellä miksi (muutoin olen pitänyt kurssista kovasti vaikka vähän jäljessä aikataulusta olenkin), mutta olen pyrkinyt kuitenkin päivittäin miettimään päivän positiivisia asioita. Tänään yhdeksi voisi listata jääkiekon MM-kisojen alkaminen! Armoton kiekkofani olen ollut jo lapsesta ja nyt kun SM-liigan mestaruuskin tuli kotikaupunkiin niin mikäs tässä on ollessa :) Ja hei, ekaan kesälomaviikkoon on enää kuukausi!
Joten ehkei tässä kiireestä ja huolesta huolimatta ole hätää.
Ja ps. hiuspostausta tulossa piakkoin, nyt on takana puoli vuotta käyttökokemusta vain ja ainoastaan luonnonkosmetiikan hiustenhoitotuotteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti