keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Viiden minuutin lohi ja lohkojuurekset

Pidän hyvästä ruoasta, mutta en välttämättä tule aina arkena panostaneeksi siihen tuntikausia. Meidän perheessä mies on se, jolla on herkkuruokien loihtimistaito hyppysissä ja joka jaksaa haudutella puoli päivää patoja. Minä nakkaan arkena nopeasti jotain pannulle tai uuniin ja olen tyytyväinen (tai sitten en) lopputulokseen.

Tämän lohen nimi viittaa siis valmisteluaikaan, ei paistoaikaan. Ja jos ihan rehellisiä ollaan niin ei tuossa mennyt ihan sitä viittä minuuttiakaan. Tarvitset nämä:

lohta (tässä tapauksessa puolisen kiloa)
sitruunapippuria
suolaa (Himalajan, tai jotain muuta kunnon suolaa)



Lohi pellille leivinpaperin päälle, mausteet päälle ja uuniin. Malta odottaa kypsymistä (puolisen tuntia). Jos on fiksu, kuorii ja pilkkoo sillä välin bataatit ja lantut odottamaan vuoroaan. Minä en ollut, en itseasassa tiennyt edes vielä lohen uunissa ollessa, että aion tehdä myös bataattia ja lanttua. Keksin sen vasta kun otin lohen ulos uunista. Oh well, näitä sattuu :D

1 valtaisa lanttu
1 normaalin kokoinen bataatti
valkosipulilla maustettua oliiviöljyä
mustapippuria
sitä samaa kunnon suolaa



Kuori ja pilko bataatit haluamaasi muotoon (tässä tapauksessa ohuita lohkoja). Lohkot pellille ja öljy ja mausteet perään. Sitten vaan odotellaan. Näissä menee hiukan pidempään kuin lohessa, tietysti riippuu lohkojen koosta.


Bon Appétit!

Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti