lauantai 9. marraskuuta 2013

Pehmeä bataatti-palsternakka-vuohenjuustovuoka


Hellurei ja hellät tunteet! Tämä oli päällimmäinen fiilis, kun tätä äkkiseltään tuunattua vuokaa ensimmäisen kerran maistoin.

Koska välttelen viimeiseen asti syömästä viljoja tai perunaa, meillä syödään useimmiten siis jotain kasvimaan antia. Tällä kertaa innostutin itseäni jookostakookosta -blogin uusimmista päivityksistä, mutta koska vatsallani on jotain punajuurta vastaan, päädyin korvaamaan punajuuren bataatilla.

Tein itse näin:

4 keskikokoista bataattia
3 keskikokoista palsternakkaa
1 pkt vuohenjuustoa
2 dl kookosmaitoa (creamy)
mustapippuria
suolaa
Herbamare-yrttimausteseosta

Kuori ja viipaloi juurekset. Lado vuokaan puolet juuresviipaleista, mausta ja murustele päälle vuohenjuustosta puolet. Lado vuohenjuuston päälle loput juuresviipaleet, mausta ja murusta päälle loput vuohenjuustosta. Kaada päälle kermainen kookosmaito. Paista 175-200 asteessa kunnes näyttää kypsältä, puolisen tuntia ehkä, riippuu vähän juuresviipaleiden paksuudesta (ja universumin taivaankappaleiden asennosta, siltä monesti tuntuu).

Tarkoitus oli ottaa myös making of -kuva uuniin menevästä vuoasta ja sen sisällöstä, mutta hiukan huonomuistinen kun olen, niin luonnollisesti unohdin. Tässäpä kuvaa kuitenkin samaisesta ateriasta lautasella.

No tiedä siitä esteettisyydestä sitten? Mut hyvää oli :)

Tämä oli kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu (miehen ilme oli myös näkemisen arvoinen :D ), jatkossa aion sulostuttaa tällä arkeani ehkä useamminkin.

Muuten tänään on syöty hiukan vaihtelevasti, eilisen viljattoman pitsan jämät, ja sitten hiukan hätäisiä ja vähemmän hätäisiä ratkaisuja, kuten kuvasta näkyy.


Fastin Natural Protein Smoothie tarttui mukaan pikakäynnillä Prismassa, olin tulossa astangajoogasta, ja jotain välipalaa oli saatava ennen koiran kanssa lenkkeilyä (_oikeaa_ ruokaa ei ollut vielä tarjolla). Maku oli ihastuttava, jos pitää kookoksesta ja ananaksesta (minä en ennen pitänyt kookoksesta, se on hiipinyt elämääni nyt jotenkin varkain. Annan sen kookokselle anteeksi.)
Ravintosisällöllä ei ole kauheasti nyt kehumista, mutta sen hetken proteiinintarve tuli ainakin täytettyä.

Nämä ostin kokeeksi kuntosaliltani, olin kuullut näistä hyvää, ja päättänyt maistaa, kunhan käsiini saisin. Jälkkäriksi meni tuo suklaan makuinen, tosi hyvää ja makeaa (näin sokerista vieroitetulle). Raaka-aineina on käytetty sellaisia juttuja, jotka minäkin tunnistan syötäviksi: taateli, cashewpähkinä, manteli, kookos, raakakaakaomassa, raakakaakaojauhe (kaakaota 10%).

Näitä saa ostaa esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalosta, varmasti luontaistuotekaupoista, ja mun kuntosalilta :)














Tässä hiukan esimakua tulevasta, tämä liittyy olennaisesti eilen kokemaani Suureen Valaistumisen Hetkeen :)





Bookmark and Share

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti